Vuosituhannen alussa viisaustutkija Eeva Kallio lähti taijin pariin hakemaan vastavoimaa yliopistomaailman ajattelupainotteiselle uralle ja liialle älyllisyydelleen. Hän kuvailee ensimmäisen kurssin olleen ” yhtä helvettiä”, mutta kävellessään harjoituksista pois, maailma avautui yllättäen kauniina ja täynnä valoa!

Oivallukset lajin parissa painottuvat kokemukseni mukaan eri tavoin eri henkilöillä. Eevalle käänteentekevää ja tärkeää oli jalkatyöhön keskittyminen. Hän kuvailee sitä maadoittavaksi ja jopa onneksi, joka muutti häntä henkilönäkin: ”Peruskävelyharjoituksessa asettuu jalkojen päälle eri tavoin, kuin kutistuen hieman. Taijista opitusta tavasta liikkua on tullut osa itseä ja voimakas hyvää tekevä vaikutus jää päälle. Jos joskus on tullut pitempi tauko treenistä ja sen jälkeen tekee harjoituksen, huomaa selkeästi miten selvän ja voimakkaan vaikutuksen treeni tuo omaan oloon.”

Eeva on keskittynyt tietoisesti perussarjan tekoon, vaikka mm. miekkasarjat ja Chen-tyyli ovat hänelle tuttuja. 24-liikkeen standardoitu Yang-tyylin muoto kehiteltiin alun perin Kiinassa 50-luvulla olennaisimpien Taijin elementtien perehdytykseksi. Se on huomattavasti yksinkertaistettu (joskin periaatteista tinkimätön) versio pidemmistä sarjoista. 24 on perinteisesti  Jyväskylän Jigotain taiji-jaoksessa aloitussarja, joka on opittavissa iästä ja kunnosta riippumatta. Vaikka tausta-ajatus on ehkä ollut terveysliikunnasta massoille, toimii sarja myös astinlautana vaativimpien sarjojen harjoittelulle.

’Kakkosnelonen’ onkin Eevalle kaiken perusta, jota hän myös ohjaa aloittelijoille. ”Kehomuistissa sarja on niin syvällä, että tulee helposti flow-tila tehdessä.  Liikkeiden soljuvuus on omaa luokkaansa ja tietää, että on oppinut syvällisesti. Silti tiedostaa, ettei tule milloinkaan valmiiksi, vaan koko ajan löytää jotain uutta”. Vaikka taiji on vaikean lajin maineessa, Eeva ei ole koskaan nähnyt ketään, joka lopulta ei oppisi. Treenaaja vaan ei välttämättä itse edes huomaa edistymistään. On terapeuttista, jos pystyy työstämään omaa rajallisuuttaan, pienuuttaan, jopa kyvyttömyyttä, jota laji itsestä tuo esiin.

Taiji koettelee ihmisen luontoa. Vaatii nöyrtymistä ja sisua oppia jotain itselle täysin tuntematonta; ”En osaa mutta on vaan opeteltava, ensin kehon osien käyttöä ja mieli on lopulta mukana myös. On suuri asia, kun oppii jotain, vaikka treeneistä on tullut lähdettyä lapsen asteella, itkien kun ei erottanut oikeaa vasemmasta: Kyllähän minä tämän opettelen!” Kaikilta vaan ei onnistu olla opetettavana, sillä yksi lajin opetusmetodi pitää sisällään jatkuvaa liikkeen korjaamista. On hyviä ja huonoja treenauskertoja, joista ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.

Positiivisia vaikutuksia Eeva listaa kertoen mm. kehon olevan paremmassa kunnossa. ”Treenin elämystä seuraa kokonaisvaltaisuus, kun psyykkinen ja fyysinen kohtaavat.”

Miten sitten innostus säilyy vuosi toisensa jälkeen? ”Oletettavasti taiji tulee olemaan aina mukana, osana elämää. Tärkein anti on, että se on vienyt pois yliajattelusta. Joitain pittoreskejä uusia juttujakin on tullut oman harjoittelun rinnalle. Tampereelta löytyneen mökkeilyinnon kautta Eeva opetteli Pekingin urheiluyliopiston professorin Yang Yu Bingin luoman taiji-sarjan.  Sitä hän opettaa siirtolapuutarhassaan pienelle porukalle Ba Duan Jinin (chikung-sarja) rinnalla. Eeva innostuu, kun hän kuvailee harjoittelijoiden fiilistelyjä, huomaa että uudet kuviot ovat selvästi hänelle sydäntä lähellä. 

Keskustelu soljuu pieneen yhteisöön, joka lajin ympärillä toimii. Jigotain taijijaoksen ohjaajat saavat Eevalta kunnioitusta:”On käsittämättömän hienoa, ettei ajatella materialistisesti, vaan ohjaajat tekevät töitä vapaaehtoisesti, jakaen tietoa ja taitoa muille. Ryhmä, johon kokee kuuluvansa, on tärkeä. Läpi Suomen on porukkaa, joille taiji on elämäntapa. Se on hirveän hienoa!”

Treenipiireistä on löytynyt hengenheimolaisia, mutta toisen ulottuvuuden tuovat leirit, joissa voi tavata muiden jaostojen treenaajia ja jakaa kokemuksia. Pääopettaja shifu Zhang Fang on mahdollistanut standardoituja sarjoja opettamalla, että ympäri Suomea tulevat harjoittelijat voivat kokoontua leirille samaan harjoitukseen. Eeva tiivistää, että Zhangin opetuksessa oppii aina uutta, joskus jotain minkä on jo unohtanut tai ei ollut koskaan oppinutkaan. Leirin jälkeen pohtii, miten rankan urakan kävikään läpi kolmen päivän aikana. 

Kyselen Eevalta myös hänen kiinnostuksestaan taolaisen metafysiikan opiskeluun. Päivä on kuitenkin liian kuuma syvälliselle pohdiskelulle ja jutustelun lomassa nauttimamme virkistävä limonadi Naissaaren kahvilan terassilla on jo huvennut. Eeva toteaa lyhyesti, että taijissa taolaista filosofiaa ei voi paeta, mutta se on vain yksi tapa tarkastella maailmaa. 

Kotona kaivelen kirjahyllystä Livia Kohnin oivallisen teoksen Johdatus Taolaisuuteen. Siinä taijin tavoitteeksi määritellään ”virrata Taon mukana luomisessa…rentoutuneella tavalla”. Tao tarkoittaa aistien maailman tuolla puolen vaikuttavaa harmoniaa, josta Chi-energia kumpuaa. Se on kahden vastavoiman (yin/yang) vuorovaikutuksesta johtuva alati muuttuva tila. Kohnin mukaan suuri osa taolaisesta harjoituksesta pyrkii Chin hallintaan ja ohjaamiseen kehossa; harjoitusten toistuessa Chi karttuu ja vahvenee, kunnes se ei enää pysy Dantienissa vaan alkaa levitä koko kehoon, jolloin harjoittaja voi ohjata sitä tietoisesti. Tämä kuitenkin edellyttää pitkällistä ja päivittäistä harjoittelua, johon nyky-yhteiskunnan kiireet lyövät kapuloita rattaisiin. 

Vallitsevaan maailmantilaan kommentoi myös Eeva keskustelumme lopuksi: ” Ihana, ettei tarvitse ajatella tai puhua kun tekee harjoitusta! Nykykulttuurimme on niin hemmetin nopea. Taiji ja sen tarjoama hidas liike, slow movement, on vaihtoehto nykyiselle elämäntyylille. Tarkkaavaisuutta se kyllä vaatii, vähänkin kun alkaa miettiä, menee ’laskuissa sekaisin’. Treeni on mielelle distraktio (harhautus) – se pakottaa tajunnan tyhjentymisen tilaan, kaikki muu tyhjenee paitsi tarkkaavaisuus.”