chikung

Wu Qin Xi – Viiden eläimen leikki

mainitaan usein kaikkein vanhimmaksi tunnetuksi chikung-harjoitukseksi. Sen alkujuuret ovat shamanistisessa tanssissa ja se on niin vanha, että vaikka löisin tähän jonkun useiden Kiinan dynastioiden takaisen vuosiluvun ajalta ennen kuin aikaa virallisesti vielä laskettiin, en usko kenenkään meistä oikeasti ymmärtävän, miten wanhasta tiedosta onkaan kyse. Myös se, että tieto ja taito on levinnyt tänne lähelle pohjoisnapaa, on käsittämätön ihme! Ainakin semmoinen tunne tulee, kun katsoo kiinankielisiä videoita sarjasta. Ne tuntuvat tässäkin ajassa edustavan hyvin vierasta maailmaa.

Ja silti kun harjoitusta pääsee itse tekemään, outous karisee. Myös jos on yhtään isompi ego, sille saa heittää hyvästit viimeistään siinä vaiheessa, kun tekee sarjaa julkisilla paikoilla ja vuorossa on apinaliike. Tässä harjoituksessa haetaan nimittäin mielikuvia kunkin eläimen olemuksesta. Viiden eläimen leikki on pompsahdellut esiin silloin tällöin jaostomme kurssiohjelmassa ja lisäksi Zhangin leireillä vuosien varrella. Viisi harjoitusta vaikuttavat kehossa kokonaisvaltaisesti – niihin liittyvät hengitys, venytys, tasapainoilu sekä erilaiset kierrot. Ne auttavat säätelemään Chin virtausta kehon kanavien läpi, sillä liikkeet perustuvat perinteisen kiinalaisen lääketieteen tietoihin sisäelimiemme toiminnasta, sekä energiankierrosta meridiaaneissa ja suonissamme.

Koska harjoituksessamme on kyseessä Chinese Health Qigong Associationin standardoima versio, on myös tutkittua tietoa, että kyseinen sarja todellakin vaikuttaa meridiaaneihin. Perimätietona säilyneitä vuosituhanten takaisia liikkeitä on saatettu optimoida parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Maailmalla on myös muita viiden eläimen sarjoja, joista esimerkkeinä huomattavasti pidempi versio, jossa esimerkiksi karhulla on neljäkin eri muunnelmaa sen kävelystä, sekä harjoitus, jossa se osoittaa aurinkoa ja pitelee kuuta. Lisäksi Wudang-vuoren alueelta peräisin olevassa viiden eläimen harjoituksessa on tiikerin ja kurjen seurana lohikäärme, leopardi ja käärme.

”Harjoitus auttaa torjumaan sairauksia, sekä edistää raajojen ja nivelten toimintaa. Jos kehossa on vaivoja, tulisi yhtä eläimistä harjoittaa hikoilemiseen asti ja peittää vaivaavat kehon osat jauheella”

Sānguó zhì, Kolmen kuningaskunnan kronikka

Sarjassa venytellään kehoa monipuolisesti ja myös tasapuolisesti eri suuntiin. Aivojen kahtiajakoisen luonteen huomioiden liikkeet toistetaan vasemmalle ja oikealle kiehtovan kiinalaismusiikin tahdittamana. Toistojen määrää voi myös säädellä oman tuntemuksen mukaan tai tehdä vain yksittäisiä liikkeitä. Ne kohdistuvat mm. selkärankaan, keskivartaloon, sormiin ja varpaisiin, sekä harvemmin käytettyihin lihaksiin. Selkärangan liikkuvuus onkin todella olennaista hyvinvoinnillemme.  Mutta kuten ohjaajamme Matti on todennut, liikkeitä ei saa suorittaa kuin aerobictunnilla. Vaatii ainakin itseltä luonteenlujuutta himmailla kehon maksimiliikkuvuudesta 70% tehoon, ettei tule aiheuttaneeksi jännitystä, kun siitä juuri koetetaan pyrkiä pois! Parhaimmillaan yllänkin ehkä vain noin 80:een prosenttiin ja silloinkin kehossani on yleensä kipuja säätelemässä liikeratoja, ennemminkin kuin että onnistuisin itse rajoittamaan itseäni.

Harjoituksen eläimet ovat tiikeri, peura, karhu, apina ja kurki. Sarjassa huomio on niiden luontaisessa tavassa liikkua ja samalla jäljitellään eläimen henkeä: Tiikeri edustaa kehollista rohkeutta ja voimaa.  Peura puolestaan henkisyyttä, kepeyttä ja lempeyttä. Karhu symboloi maata, vakautta ja kiinteyttä. Apina ilmentää ihmiskuntaa, terävää älyä, näppäryyttä ja taitavuutta. Kurjen ylväys, sulous ja nopeus ovat taivaan elementtejä.

Kun tarkemmin ajattelee, ihmisenä oleminen tuntuukin kuin olisi eläimen kehoon liitetty henki. Meissähän on todistetusti myös kala-, matelija- (aivorunko) ja nisäkäsaivot (aivokurkiaisen yhdistämät isot aivolohkot). Silloin kun tuntuu hassulta matkia apinaa, niin olemme juuri aktivoineet nisäkäsaivojamme. Tämä tapahtuu myös karhuliikkeessä, kun saman puolen käsi ja jalka liikkuvat. Mutta kun nyt kerran tuli aivoista puhe, aivokuori on se ”ihmisin” osa meistä, jonne sijoitetaan mm. tunteet, mielikuvitus, tutkiminen, sekä tietoisuus jostain suuremmasta.  Sen hermosyyt toimivat ristikkäisesti, eli oikea ohjaa vasenta puolta kehosta ja toisinpäin. Ja tämän ristikkäisyyden harjoittamiseen parhaita keinoja on yllätysyllätys – chikung!

Viidellä eläimellä on kullakin myös omat ns kämmenmuodot, jotka vaihtelevat nipuista tiettyjen sormien koukistamiseen (peuran sarvet) ja tiikerin raatelukouriin. Tietyissä kohdin keskitytään eri meridiaanipisteisiin, sillä liikkeen sisäelimiin vaikuttavia meridiaaneja kulkee kuusi käsien kautta ja jalkojen kautta myös kuusi. Kukin eläinharjoitus sisältää kaksi eri osaa joista toinen (yin) vaikuttaa enemmän meridiaaniparin toiminnallaan muutosta aiheuttavaan elinenergiaan sekä toinen kehon läpikulkureittejä edustaviin Yang- elimiin. Meridiaanit on laaja aihe, joihin voisin palata myöhemmin vaikkapa Ma Wang Dui -sarjan esittelyssä.

Sillä niin mukavaa kuin olisikin  kirjata tähän yhdenmukainen lista jokaiseen eläinliikkeeseen liitettävästä meridiaanista, löytämäni tieto oli hämmentävän ristiriitaista. Sarjan isäksi tituleerattu Hua Tuo ei jättänyt jälkeensä kirjallista viitteitä, saati piirrosmateriaalia, mutta hänen oppilaansa elivät pitkän iän viisausperinnettä jatkaen.

Perinteinen kiinalainen lääketiede tuo vielä yhden tason Viiden eläimen leikkiin: ”Wu xing” tarkoittaa suomeksi ”viittä elementtiä”, mutta ennemminkin kyse on energian eri tiloista, Chi:n muutoksista. Symbolisesti näitä viittä energialiikettä edustavat puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Jokaisessa ihmisessä ja prosessissa on mukana kaikki nämä elementit vuorovaikutuksineen. Ihmisellä on yleensä yksi elementti, joka on perittyjen ja hankittujen ominaisuuksien vuoksi ylikorostunut hänen elämässään (Denis Vinokur). Se heijastuu näkemyksistä, odotuksista, persoonallisuudesta, merkittävistä päätöksistä, fyysisistä vaivoista, sekä vaikkapa tavasta reagoida stressiin. Suurin osa meistä työstää yhden tai kahden elementin epätasapainoa.

Elementtien erilaiset liika- ja vajetilat saavat aikaan masentumista tai tunteiden kuohuntaa, riippuen siitä kuinka paha epätasapaino on.  Yleisin tapa kuvata viiden elementin vaikutuksia toisiinsa on ympyrämalli, josta voi tulkita kuinka elementit kehällä joko toimivat luovasti tai toisiaan tuhoten, mutta se ei vastaa eläinten järjestykseen – kysymys kuuluukin, että miksei?

Maallikkotutkimuksissani löysin selityksen, miksi tietoisuuden avaimia käsissään pidellyt Hua Tuo ei mukaillut nykyään vallalla olevaa elemenettioppia. Vasta kun elementit sijoittaa maakeskeisesti (Lo Shu), asiat käyvät järkeen ja liikesarja tulee piirtäneeksi yhden varhaisimmista universaaleista symboleista maailmankaikkeudesta (Kolovrat – S-shaped vortex of life, S. Balaneskovic, 2018) Yksinkertaiselta vaikuttava harjoitus kätkee näin sisälleen valtavan monimuotoisuuden. Hua Tuolla oli hyvin laaja tietämys taivaankappaleiden liikkeistä ja kunnioitus niiden vaikutuksista ihmiseen. Hän perusti eläinten järjestyksen sen ajan maailmankuvaan, joka sanalla sanoen tuntuu tämän ajan kaaoksen keskellä kulta-ajalta.

Nyt seuraa luettelo, joka saattaa olla tylsä jos ei ole tätä liikesarjaa päässyt harjoittelemaan. Itse koen että on mielenkiintoista oppia teoriaa, kun on tullut tehtyä sarjaa kuitenkin vuosien varrella lukuisia  kertoja:

Peuran liikkeet auttavat parantamaan munuaisten toimintaa ja vähentämään vyötärörasvaa. Elementti on vesi, jonka ongelmat ilmenevät hermostuneisuutena ja itseluottamuksen puutteena (liikaa veden energiaa) tai vähäisenä veden energiana, jolloin kaikki tuntuu vaikealta. Peuraliikkeiden meridiaaniksi mainitaan munuainen/virtsarakko.

Tiikeriliikkeiden elementiksi mainitaan puu. Kun puuenergiaa on liikaa, ihminen on aggressiivinen ja kokee hankalaksi tehdä liikkeitä rauhallisesti. Vähäinen puun energia voi näkyä turhautumisena ja voimattomuutena. Meridiaanilinjan muodostavat Maksa/sappi.

Apinaliikkeiden meridiaaneja ovat Sydän/ohutsuoli , sekä lisäksi myös länsimaissa vieraammat energiat eli Kolmoislämmitin/sydänpussi. Tulen epätasapainossa liiallisuus on kuumuutta (tulehdukset) ja rasittaa erityisesti sydäntä. Käytös voi olla maanista. Liian vähäisenä tulienergia näyttäytyy epäsosiaalisuutena sekä tunne-elämän tyhjyytenä.

Karhun liikkeet edustavat maata. Liiallinen maa-elementti aikaansaa ylipainoa, sekä kosteutta elimistössä (lima, turvotus). Vähäinen maaenergia näyttäytyy turhana huolehtineisuutena. Meridiaani on Perna/mahalaukku.

Kurjen meridiaani on Keuhkot/paksusuoli. Liiallinen metallin energia tuntuu liikana voimana tai jäykkyytenä, sekä ilon puutteena. Liian vähäinen metallienergia ilmenee heikkona itsetuntona, sekä kyvyttömyytenä päästää irti vanhoista asioista. Fyysisesti voi aiheuttaa ummetusta.

Ummetuksesta on vaikea keksiä aasinsiltaa siihen tosiasiaan, että perimmiltään olemme Valon ja tähtien lapsia. Jos näemme trombin pyörittävän hiekkaa tai vettä, emme näe itse voimaa vain aineen, jolla se leikkii. Solumme ovat ikuisia, samat atomit kiertävät maapallolla kehosta toiseen ja niiden alkuperä on samaa kosmosta kuin esimerkiksi aurinkokuntamme.

Kun koetamme löytää tasapainoa elämäämme, tämä harjoitus on hyvä alku, ainakin yhdistettynä itselle sopivaan ruokavalioon ja riittävään määrään unta. Harjoitus kestää tyypillisesti reilut 13min ja sen päätteeksi kämmeniä hierotaan toisiaan vasten ja sivellään päätä ja kasvoja. Koska kyse on energiaharjoituksesta, tykkään ajatella että saan hyviä energioita lisättyä ja liikkeelle, sekä samalla eliminoitua huonoja energioita. Lopuksi harjoituksessa kierrätetty energia  pyritään palauttamaan Dantieniin.

Elementtiopista kiinnostuneille on olemassa myös ihan oma harjoituksensa (Viiden elementin harjoitus). Liikesarjoista kukin löytää omia suosikkejaan ja itsekin pidän kyseisestä harjoituksesta. Viiden eläimen leikin anti itselleni on lähinnä juuri tuo leikkisyys, jota minulta selvästi puuttuu. Jos ottaa itsensä liian vakavasti, sellaisen elämän myös saa. Parhaimman ymmärryksen sarjan vaikutuksista olen saanut, kun olemme tehneet musiikin mukaan sitä putkeen muutaman kerran. Chikung on itse koettava, auttaa kun ympärillä on myös muiden treenaajien samansuuntaiset energiat. Kannattaa aluksi panostaa liikkeiden oikeaoppiseen suorittamiseen ohjaajan avustuksella, sitten keskittyä hengitykseen ja vasta lopuksi ottaa mukaan mielikuvat eläinten olemuksesta. Kun harjoitus lähtee sujumaan, mieli on tyhjä mutta samalla täynnä hyvää oloa ja keskityt hienosäätämään liikettä. Hengitys sujuu niin luonnollisesti ettei siihen tarvitse kiinnittää huomiota.

PS. Kirjasuosituksia; Maria Juselius on kirjoittanut pari mielenkiintoista ja hyvää kirjaa kiinalaisesta lääketieteestä. Lisäksi yöpöydältä löytyy Denis Vinokurin teokset Terveyden kiinalainen käsikirja ja Tuli, maa, vesi, jotka ovat kauniita ja selkeitä tietopaketteja.

PPS. Ehkä kaikkien aikojen paras leffasuositus; Kungfu Panda! Kaikista eläinhahmoista samaistun eniten ehkä juuri siihen ❤

Mitä chikung on?

Chikung (Qigong) tarkoittaa sananmukaisesti energiatyöskentelyä, elinvoiman harjoittamista. Käsite kattaa monipuolisen kirjon erityyppisiä kiinalaisperäisiä harjoituksia, joissa treenataan mieltä ja henkeä siinä missä kehoakin. Käytännössä harjoitetaan taitoa olla tietoisesti läsnä.  Sisäinen havainnointi tuo askel askeleelta muutoksia omiin korjausta kaipaaviin ominaisuuksiin. Liikesarjat ovat osa harjoittelua, mutta eivät itsetarkoitus, sillä myös yksittäisiä liikkeitä voidaan toistaa lukuisia kertoja.

Ihmisen kehotietoisuus tuntuu olevan aika hukassa näinä aikoina. Välillä olen aidosti hämmästynyt, kun pakottaudun katsomaan peilistä kehoni loppuasentoa ja se näyttää kehnolta. Olen pohtinut mistä tulee se sisäinen kauneuden ja harmonisuuden olotila, varsinkin silloin kun ohjaaja näyttää miltä oma suoritus oikeasti näytti 😀 Kyse täytyy todellakin olla jostain mitä muut eivät näe, sisäisestä jutusta. Sitten kun lajin eri periaatteet ovat selvillä, liikkeen ei tarvitse näyttää enää aivan samalta kuin jollain toisella, koska kaikki olemme yksilöitä. Tämä on selkeä ero myös taijiin, jossa (meidän tyylisuuntauksemme mukaan) liike on tehtävä täsmällisen oikein.

Ammoisina aikoina nämä muinaiset harjoitteet oli suunnattu moniin erilaisiin tarkoitusperiin, kuten terveyden tai taistelukyvynparantamiseen, sekä oman luonteenlaadun kultivointiin. Tuli aika Kiinan historian puserruksessa, jolloin henkistä ulottuvuutta ei enää voitu korostaa. Silloin chikung- harjoitteiden fokus pelkistyi ensisijaisesti terveyden kohentamiseen ja ylläpitämiseen, sekä hengitykseen. Yhtenä tavoitteena on etsiä ja vahvistaa sitä parantavaa voimaa, joka meissä on olemassa luonnostaan. Se että Kiinassa chikung on oleellinen osa kansallista terveydenhuoltojärjestelmää, kertoo harjoitusten toimivuudesta, ja sitä harjoitetaan niin sairaaloissa, kouluissa kuin työpaikoillakin.

Ensimmäisen kokemukseni lajista sain Mielen alkemiaa-työpajassa Jyväskylän Taidemuseolla, jossa tarjottiin Tarmo Hakkaraisen ohjaamana itämaisia kehon ja mielen hallinnan tekniikoita. Vuosi oli jotakuinkin 2010 tai niillämain ja harjoittelimme Jaana Partasen taideprojisointien keskellä hitaasti kahta sarjaa (Lohikäärme & Tiikeri, sekä Yi Jin Jing).

Viikonlopun päättyessä olo oli erittäin selkeä ja hyvällä tavalla erikoinen. Tunsin olevani kosketuksissa johonkin, mistä halusin saada 110% varmuudella lisää kokemusta. Sain myös kimmokkeen palata takaisin harjoittelemaan taijia, joka oli monien muuttojen takia jäänyt elämässä taka-alalle.

Mitä sitten on tuo chi jota harjoituksessa työstetään? Olen pienessä mielessäni tulkinnut, että olemassaolomme on yhtä ja samaa energiaa eli chi´tä; tiiviiltä vaikuttavat kappaleet ovat vain raskaampia energiasidoksia ja toisessa ääripäässä mieli on mitä hienointa energiamuotoa. Omassa maailmankuvassani on itsestään selvää taolainen filosofia, jossa korostetaan luontoyhteyttämme: niin ihmisen sisäiseen luontoon, kuin meitä ympäröivään kosmokseenkin. Mieli tarvitsee ajoneuvon, jolla matkustaa, siksi meillä on keho (josta on pidettävä yhtä hyvää huolta kuin siitä, mihin suuntaa ajatuksiaan). Chi lämmittää, liikuttaa, muuntaa ja suojelee kaikkea kehossamme.  Mielen energioista autuus, ilo, rakkaus ja vapaus edustavat korkeampia värähtelyjä esim. suhteessa pelkoon, joka taas on kuin pysähtyneen sydämen elinvoiman lakkaamista ilmaiseva pitkä viiva.

Kun nyt tuo kosmos tuli mainittua, voi hahmottaa, että ehkei ole kyse mistään aivan yksinkertaisesta asiasta. Vaikka liikkeet ovatkin enimmäkseen helpon oloisia, treenaaja tulee ajan myötä huomaamaan, että yksinkertaisimmatkin harjoitukset avautuvat eri tavoin, kerta toisensa jälkeen uusin oivalluksin ja painopistein. Vaikka liikkeet ovatkin enimmäkseen helpon oloisia, treenaaja tulee ajan myötä huomaamaan, että yksinkertaisimmatkin harjoitukset avautuvat eri tavoin, kerta toisensa jälkeen uusin oivalluksin ja painopistein.

Laji kasvaa harjoittelun myötä ja sen tavoitteena on eheys; Kehon ja mielen energian tasapaino. Tykkään sanasta balanssi, siinä yin ja yang selventävät chi´n eri muotoja. Ei ole toista ilman toista: vastakkaiset osapuolet (tyhjä ja täysi) sekä täydentävät, että ovat riippuvaisia toisistaan. Jokin tietty osa voidaan ymmärtää vain suhteessa kokonaisuuteen. Jos toista on enemmän, toisen on vähennyttävä. 

Chi kumpuaa elämän, tajunnan/tietoisuuden lähteestä ja luonnonlakien mukaan se on aina liikkeessä.  Ja koska aivan kaikki maailmassa on yin & yang, niin ovat myös kehon energiat, jotka harjoituksessa vaihtelevat hengityksen tahdissa. Toisin sanoen: tasapainotetaan autonomista hermostoa lisäten rauhallisuutta sekä parantaen keskittymiskykyä, mielialaa ja unen laatua. Sympaattista hermostoa edustaa yang, parasympaattista yin.

Harjoittelulla ei vahvisteta vain lihaksia, vaan ylläpidetään myös nivelten, jänteiden ja sisäelimien hyvinvointia. Alkuun liikkeitä ei tarvitse opetella ulkoa, vaan voi vain seurata ohjaajaa ja rauhoittua kokemaan hetkeä.  Edistyminen vaatii kuitenkin suurempaa keskittymistä, joten kannattaa opetella tekemään sarjat myös omin päin.Tärkeimpiä periaatteita ovat kehon asento, rentous ja liikkeen muoto. Oman kehon tuntemuksiin keskittyminen, jännitysten tunnistaminen ja niistä luopuminen ei käy hetkessä. Tästä syystä harjoitus ei saa rasittaa, vaan liikkeitä toistetaan hitaasti ja virtaavasti, ääriasentoja välttäen.

Kaikkiin chikung-muotoihin kuuluu chin aktivointia ja liikkeellelaittamista, sekä sulkeva osuus, jossa virkistynyt chi palautetaan takaisin varastoonsa. Harjoituksen päättäminen onkin syytä tehdä huolella, ettei energia mene hukkaan.

Ohjaajamme Matti-Aleksis Hakala painottaa chikung-harjoituksissa vartalon, hengityksen ja mielen säätelyä, jotka ovatkin läheisesti yhteydessä toisiinsa:

”Yksityiskohtia ja periaatteita voi olla monia, mutta näitä voi omaksua vähitellen aina jalkojen asennosta mielen tyhjentämiseen asti”

Rauhallinen eteneminen on hyväksi ja vähitellen keskittyy liikkeeseen tarkemmin ja tarkemmin.

Chikungissa tehdään paljon ristikkäisliikkeitä, eli samat sarjat toistetaan symmetrisesti vasemmalle ja oikealle. Näin aivot saavat lisähaastetta. Ristikkäisliikkeet myös parantavat koordinaatiokykyä, tasapainoa ja mikä hienointa, ne lisäävät kehotietoisuutta.

Yksi vaikuttavimmista keinoista rentouttaa kehoa ja mieltä on se, kuinka hengitämme. Kun täytämme keuhkomme ilmalla, olemme hengityksen yang-vaiheessa. Kun hengitämme ulos, olemme supistavassa yin-vaiheessa. Hengitys on luontaista irtipäästämistä: supistumisen ja laajentumisen aiheuttama liike on avain, ei hengitys itsessään. Harjoituskertojen kasvaessa myös syvä hengitys seuraa liikkeitä luontaisesti ja pakottamatta. Keskittyminen Dantieniin on oleellisen tärkeä se ei ole pelkästään fyysisen massan keskipiste, vaan sen sanotaan olevan myös ihmisen energeettinen chin varasto (joidenkin lähteiden mukaan myös alkulähde, sillä saamme chi´tä myös jonkinlaisen potin syntyessämme, kaikkea ei tarvitse hankkia elämällä terveellisesti).

Jossain todettiin runollisesti, että hengitämme sisään elämän ja uloshengitys on aina pieni kuolema. Miten usein otammekaan hengittämisen itsestäänselvyytenä! Dantien siis kontrolloi hengitystä, eikä toisinpäin, sillä minne ajatus menee, sinne chi seuraa. Kvanttifyysikot kertovat, että voimme vaikuttaa ympärillämme oleviin voimiin, energia käyttäytyy toisin, kun siihen kiinnittää huomionsa.

Itse nautin eniten siitä hetkestä, kun hengitys lepää. Ei ole tarvetta hengittää sisään eikä ulos, fiilistä on vaikea kuvailla, tuntuu kuin olisi täysin ajaton, vaikka kokee kaiken hyvin selkeästi. Hengitykseen palaaminen on kuitenkin hyvin miellyttävää. Erään elämäni mieleenjäävimmistä palautteista sain hierojaltani, joka totesi, että `on se vaan hienoa, että edes joku osaa hengittää syvään´. Jäin sen pohjalta miettimään, kuinka monella on mahdollisuutta saada tällaista tietoa omasta hengityksestään, vaikka kyse on ehkä kaikkein oleellisemmasta asiasta ihmiselämässä? Mietin miksi ja miten olen osannut tehdä oikein. Toisaalta olen pienestä pitäen opetellut hengittämään keuhkovammani takia, joten mistään sattumasta ei siis ole kyse. Uskon että myös jooga- ja taijitaustani on vaikuttanut asiaan lähtemättömästi.

Minulle hengitys (Henki) on sama kuin elämä itse. Kaikki, joilla on kokemusta siitä, millaista on roikkua elämässä yksi vaikea hengenveto kerrallaan voivat allekirjoittaa tämän. Syvä hengitys lähtee alavatsasta, siinä missä pinnallinen hengitys on tiheää ja jää rintakehän alueelle. Mutta vaikka hengitysmetodit (kuten syvähengitys) voivat tuoda huomattavia hyötyjä chin kehittämiseksi, niin pelkästään hengitykseen keskittyminen asettaa esteen sille, mitä voisi saavuttaa. Matti toteaa, että säännöllinen hengityksen kuulostelu johtaa ennenpitkää automaattisempaan/tiedostamattomaan kuulosteluun, joka on alkusysäys laadun parannukseen.

Sen olen huomannut, että chikungissa tapahtuu paljon enemmän kuin huomaakaan. Koska harjoitusten tavoitteena on energioiden vapaa ja tasapainoinen virtaus, niin kaikkinainen yrittäminen on haitaksi, ennemminkin antaa asioiden soljua luontevasti. Tutkijoiden mukaan saavutettu tila vastaa sitä kuin olisimme unessa tai hypnoosissa, mutta kuitenkin tietoisena. (Hallenberg). Perimmäisin ja suurin tavoite lienee kuitenkin todellisuuteen herääminen. Jos kohta kehotietoisuudessamme on parantamisen varaa, vielä enemmän sitä on tietoisuudessamme, sekä yksilö- että ihmiskunnan tasolla.

Harjoittelusta saatu hyvä olo innostaa harjoittelemaan lisää, mutta mikä auttaisi harjoittelemaan silloinkin, kun meissä kaikissa asustava mörköpuoli koettaa huiputtaa pois tällaisista hyvää tekevistä asioista? Miten voisi kasvattaa tahdonlujuutta sitoutua harjoitukseen päivittäin? Tähän en tiedä vastausta. Mutta sen tiedän mitä jämähtäneistä energioista seuraa, kun on pitkään liikkumatta tarpeeksi. Laiskuus toki on perisynti, mutta en tiedä onko kyse siitäkään, vai ennemminkin halusta saada vain olla; lähimpänä taivasta koen olevani, kun saa kellua lämpimässä vedessä silmät kiinni, keho ja aistiärsykkeet katoavat ja jäljelle jää vain täysin ajatuksista vapaa mieli.

Chin epätasapainotila on usein väistämätöntä. Joskus se toki voi olla hyväkin merkki, että elämme elämäämme emmekä ole perääntyneet liialliseen kontrollointiin ja rutiiniin. Karkeasti yleistäen liika yin tekee väsyneeksi ja viluiseksi, liika yang kiihtyneeksi. Energiatasapainossamme on korjaamista myös, kun meillä on nälkä, olemme väsyneitä, tyytymättömiä, tai kun tunnetilamme ovat äärimmäisiä. Suurin yksittäinen osatekijä olla saavuttamatta elämässään tasapainoa, on liiallinen aivoenenergian tuhlaus (mielen käyttö, liika ajattelu, sekä muiden ihmisten vaikutus omaan arvomaailmaamme, joka näkyy myös valinnoissamme ja toiminnassamme). Jos epätasapaino on vakava, sairastumme.

Kerran (Ba Duan Jin) kesäleirillä kuulin erään vanhemman herrasmiehen kertovan, kuinka chikung oli auttanut häntä tervehtymään. Hän oli elänyt toteen chikungin voiman, liikutus ja kunnioitus värähtivät hänen äänestään.  Lisäksi hänellä oli jotain mikä puuttuu nähdäkseni suurimmalta osalta meistä suht harvoista, jotka chikungin parissa pyörimme; nimittäin sitkeyttä ja kärsivällisyyttä tehdä sarjaa päivittäin.

Leiritunnelmia – Never give up!

Odotan aina taiji/chikung- kesäleiriä hieman jännityksensekaisin tunnelmin. Harjoituksissa on haastetta: tarvitaan fyysistä lihastoimintaa, mutta yhtä lailla keskitytään sisäiseen harjoitteluun ja mielenhallintaan. Pohdin että mikä se laittaa ihmisen vaatimaan itseltään niin paljon. Ehkä tarvitsen vastapainoa nautiskelevalle elämäntyylilleni. Nytkin nimittäin varasin ektratunnin menomatkalle, että ehdittiin pysähtyä Ähtärin vanhaan pappilaan kahville ja jäätelöannokselle 😀

Kuortaneen leiri on kolmipäiväinen ja Suomen Wushuliiton järjestämä (wushu tarkoittaa kiinalaisia kamppailulajeja). Treenaajia kokoontui tänä vuonna Jyväskylän porukkamme lisäksi Lappeenrannasta, Oulusta, Helsingistä, Vaasasta, Lahdesta ja Seinäjoelta.

Perjantain vietimme tutun Ba Duan Jin -sarjan parissa, mutta hienosäätöä oli tehtävänä vuosienkin opettelun jälkeen. Tässä chikung-sarjassa kahdeksan liikettä toistuu symmetrisesti eri puolille tai eteen/ylöspäin. Liikkeiden nimet ovat tarunhohtoisia, kuten Taivaan kannattelu tai Lohikäärme juo joesta. Viimeksimainitun kohdalla saan mestareilta hyväksyvän huomion ”Good!” ja vatsani hymyilee salaa pienesti. Mieli on hyvä, vaikka en muistanutkaan tehdä suosituksen mukaan ”vain 70% teholla”. Teen hiljaisen sopimuksen itseni kanssa ottaa chikung jokapäiväiseen ohjelmaan, koska vain siten siitä on todellista hyötyä. Aikaa se vie noin puolisen tuntia seisomaharjoitukseen yhdistettynä.

Päävalmentajamme, shifu (=mestari) Zhang Fang on monien taitojen ja meriittien mies. (https://www.healthqigong.fi/opettajat/) Lauantain treenipäivä alkaa Ji Ben Gong -harjoituksilla, lihasten lämmittelyllä ja nivelten pyörittelyllä. Erityinen huomio on ranteissa ja nilkoissa, lantiossa ja polvissa. Zhang suosittelee, että taijissa jalkavoiman lisäksi on hyvä myös laajentaa liikeratoja venyttelemällä. Molempien näiden harjoittaminen on hyvä tie ”next levelille”. Makean venyttelyn lomassa vuoroon tulee hillitön liike, jonka muistan yrittäneeni tehdä elämässäni vain kerran ja totesin sen jumalattoman vaikeaksi (näin sen Edlund & Mitchellin kirjassa Daoist Nei Gong for women ja totesin etten vain yksinkertaisesti pääse kuvan mukaiseen asentoon ja luovutin): siinä avataan lantiota menemällä lattialle siten että jalkaterät osoittavat sivuille ja yläkropan painon voi laittaa kyynärvarsille (jotka ovat lattiassa).  Moni muukin hihitteli venytyksen mahdottomuudelle, mutta miten hyvä olo siitä tulikaan! Kun sai kammettua itsensä lattialta, kaikki ympärillä alkoi näyttää kirkkaammalta ja tuntui kuin olisi nähnyt paremmin! Tätä harjoitusta suositellaan tehtävän kymmenisen minuuttia päivässä. Se auttaa myös kehon virheasentojen (erityisesti polvien) korjaamisessa. Piirsin muistikirjaani venytyksestä kuvan, joka näyttää auttavasti myyttiseltä sammakolta. Netissä kyseinen liike näkyy löytyvän juuri nimellä sammakkovenytys.

Elämänenergia näyttäytyy vastakohtina, jotka nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Näin sisäinen ja ulkoinen eivät sulje toisiaan pois. Ulkoisessa harjoituksessa Zhang palauttaa mieleen yhdenaikaisuuden tärkeyden; kun kyynärpää liikkuu, polvi liikkuu myös. Kun olkapää liikkuu, myös lantiossa tapahtuu liike samanaikaisesti. Jalat ja kädet ovat synkassa ja liike lähtee selästä. Painopiste on hengityksen myötä Dantienissa, alavatsalla. Tämä on looginen alue myös syystä, että yläosa ihmisessä on painavampi kuin alaosa. Epäsuhtaa kompensoidaan ajattelemalla jalat raskaiksi ja siksikin juurtumista täytyy vähän harjoitella.

Sisäinen harjoitus viittaa harmoniaan hengityksessä, sekä yleiseen valppauteen; mieli kohdistuu luontaisesti harjoitteeseen, aikomus liikkeestä ajoitetaan liikkeen edelle. Liikkeet näkyvät pehmeinä, mutta lihakset eivät ole pehmeät, vaan niissä on aina jonkinlainen hereillä oleva keskittynyt tietoisuus. Hyvä muistisääntö onkin Zhangin opetus 50% pois täydestä voimasta. Eli liike ei voi olla löysä eikä jäykkä, muuten ei huomaa milloin liike muuttuu tyhjästä täydeksi ja päinvastoin. Jokainen yksittäinen liike sisältää kaiken; se alkaa YIN ja päättyy YANG.

Minulle on vaaran paikka kuulla samoja asioita toistettavan kerta toisensa jälkeen; voi luulla että koska asiat TIETÄÄ, se riittää. Jos tieto ei siirry toiminnaksi, oppimista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Jos liike on vain osittain oikein, ei chi (elämänenergia) vielä liiku kehon kanavissa niin kuin pitäisi. Se taas on vähän niin kuin sabotoisi virtausta vesiletkussa tallaamalla sen päälle. Toki vaatii aikaa ja armoa itselle saada pala kerrallaan omaa asentoaan parempaan suuntaan. Tällä kertaa huomasin laiminlyöneeni ajatusta tyhjästä rintakehästä, sekä vastaavasti täydestä tunteesta lapaluiden avautuessa.” Toinen hunningolle jäänyt seikka oli painon vieminen päkiöille tietyissä liikkeissä, sillä jalkaterien Yongquaneissa (suomeksi ”Kupliva Lähde”) sijaitsee tärkeä energiakanava maahan. Leirin perusteellinen oleellisten asioiden mieleenpalauttaminen olikin todella tarpeen, koska vaikka harjoitus voi näyttää yksinkertaiselta, siinä on loputtomiin hienosäätöä.

Ihminen oppii parhaiten tekemällä virheitä, joten on hyvä saada tasaiseen tahtiin esimerkkejä myös miten jonkin yksityiskohdan voi tehdä väärin. Näitä tulikin kiitettävin väliajoin, ja ne saivat Zhangin huokaisemaan: ”Meillä on ongelma!” tai väliin myös ”Aika hyvä, mutta vielä pieni juttu…” Hän muistuttaa myös, että taiji on elämäntapa, jota ei voi omaksua lyhyessä ajassa, vaan se vaatii paljon harjoittelua ja toistoa. Aloittelijalta voi odottaa alkulämmittelyn lisäksi keskimäärin vain noin kolme varttia keskittymistä ja vastaanottokykyä. Tauolla tunnustan, että yhden ainoan kerran, vuosia sitten, sain ohimenevän ajatuksen että osaan! Shifua naurattaa. Onneksi ajatus pysäytti minut perinpohjin ja tajusin tietäväni vielä vähemmän mitä kuvittelin.

Leiripäivien treenit päättyvät iltakahdeksalta. Lauantaina klo 19.55 tuntuu että vaikka keho ja pää tietävät hyvin, mihin jalka kuuluu laittaa, se ei enää jaksa ottaa käskyjä vastaan vaan tahtoo löpsähtää vähiten energiaa vaativan välimatkan päähän. Onneksi ohjelmassa seuraavaksi on loputon kahlaaminen matalassa Kuortaneenjärvessä, jossa ennen vastarantaa kuitenkin lopulta päätyy uimaan jonkinlaista mahapohjaa. Saunanlauteilla mainitaan, että tämä leiri ja sen odottaminen ovat kesän ehdoton kohokohta.

Vielä iltanuotioltakin löytyy virkeää porukkaa, vaikka kello lähenee puoltayötä. Kysyn mikä on Zhangin varhaisin kokemus taijista ja kuulen hänen aloittaneen wushun parissa jo 12-vuotiaana. Kiinnostus oli lajeissa, joissa pääsi hyppimään paljon, joten hänen oman shifunsa esittelemä taiji ei nuorta Zhangia vakuuttanut.


Opinnot urheilun ja opettamisen parissa ohjasivat tekemään valintoja ja hän kääntyi enemmän kohti sisäisiä taistelulajeja. Taijia hän on harjoitellut kouriintuntuvan paljon, rahaa ja aikaa säästelemättä: ”Se on ollut helppo laji oppia”. Mikä hienointa, hän sanoo päätöksen tuntuvan edelleen oikealta. Oppiminen jatkuu edelleen ja joka vuosi hän käy Kiinassa päivittämässä tietojaan ja taitojaan.

Edelliskesänä juhlimme leirillä Zhangin jo 30-vuotista opetustaivalta Suomessa. Kysyn, onko jokin muuttunut vuosien saatossa? Opetusmetodeissa on tapahtunut suuri muutos, hän kertoo: ”Alusta asti fokus on ollut liikkeen opettamisessa turvallisesti. Lisäksi liikkeen korjaamista on ollut paljon. Kiinassa opetuskulttuuri saneli, ettei kukaan kysellyt perusteluita vaan kaikki tekivät täsmälleen niin kuin sanottiin”. Suomalaisilla on erilainen ajattelumalli ja Zhang kertoo, että täällä monet kysyivät alusta alkaen MIKSI liike tehtiin, niin kuin tehtiin. Pitkällisen opetustyön ohessa suhtautuminen on kääntynyt kokonaisvaltaisemmaksi, enemmän kohti lajin sisäistä puolta. Zhang kiittelee lajin harrastajia ja oppilaitaan sanoen, että hänelle esitetyt kysymykset on auttaneet häntä.  Jatkuva palaute ja huomiot erilaisista tavoista omaksua asioita, ovat edistäneet ajatusta, kuinka opetusta voi tehdä aina paremmin. Ihmiset suhtautuvat saamaansa opetukseen kukin tyylillään, Zhang sanookin, että on tottunut monenlaisiin reaktioihin, mutta että hänen opetustaan selvästi arvostetaan. Oppilaan silmistä näkee, kun jokin on hänelle liikaa. Päällimmäisinä ajatuksina opetusvuosistaan Zhang tiivistää olevansa tyytyväinen ja iloinen. Henkilökohtaisesti taijisarjoista mieluisin ase on keppi. Käsissä oleva ase näyttää liikkeen muodon toisella tavalla kuin tyhjän käden sarjoissa. Sen sijaan viuhkasarjoista hän ei oikein perusta.

Chikung (=oman energian tunnistamista ja työstämistä) tuli mukaan reilu kymmenisen vuotta sitten. Zhang mainitsee mieluisimpien chikung-sarjojen olevan Ba Duan Jin, Wu Qin Xi, sekä Ma Wang Dui.

Entäs miten hän näkee lajin kehityksen Suomessa? ”Se on vuoristorataa, hän huokaa, ylös alas ja nyt ollaan laskusuhdanteessa, joskin poikkeusoloissa. Lajiin olisi hyvä saada lisää opettajia. Tiukemmaksi tilanteen tekee tietynlainen kilpailu sisäisten lajien harrastajista, joista osa valitsee joogan”.

Zhangin motto kuitenkin on ”Never give up!”  ja hän jatkaa että ymmärrystä lajista ja sen eduista olisi saatava uusien harrastajien tietoisuuteen. Vasta-alkajat tarvitsevat rohkaisua, että vaikka alku voikin olla hankalaa, laji kyllä palkitsee sen pariin jäävät: ”Taiji gives you challenge and it fits for everyone, but its not for everyone!” Hän on huomannut, että lajia pidempään harrastavia yhdistää tietynlainen tyyneys ja kärsivällisyys.

Suurimpia eroja on, että siinä missä joogassa pysytään staattisissa asennoissa ja myös lattialla, taijia ja chikungia tehdään dynaamisesti seisten ja liikeessä, jolloin otsalohko aktivoituu enemmän. Seurauksena aivot toimivat paremmin ja mm. muisti, keskittymiskyky ja ongelmanratkaisukyky paranevat (Hallenberg; Aivo-qigong) Sunnuntaina palatessa pysähdymme vadelmalimonadille vanhojen puiden katveeseen ja pohdimme päällimmäiseksi jääneitä fiiliksiä. Olimme yhtä mieltä, että kelluimme hyvän leirin jälkimainingeissa, kiitollisina kun edettiin niin perustuksia myöten. Tuntui että opetusta pystyi vastaanottamaan hyvin. Muita huomioita kuului olevan ”Sopiva jomotusaste lihaksissa” sekä ”Vähän liftattu olo, raikkaan onnellinen ja levollinen”.  Ensimmäistä kertaa leirillä ollut Ninni koki saaneensa paljon ahaa-elämyksiä ja ”ikään kuin pääsi uudelleen kiinni perusliikkeisiin ja tajusi mistä oli päästänyt itsensä liian helpolla. Vaikka olo on nuutunut ja kroppa käytetty loppuun, pää on kevyt ja täysi. Pitää muistaa aina tuntea jotain!”

Huomaan leikkiväni ajatuksella, että koska kyseessä on kamppailulaji ja siinä on vahvasti mukana ajatus sisäisestä puolesta, voiko sanoa että kyse onkin sisäisestä kamppailusta jotta oppii enemmän itsestään ja paikastaan tässä maailmassa?

Kun maailma avautuu kauniina

Vuosituhannen alussa viisaustutkija Eeva Kallio lähti taijin pariin hakemaan vastavoimaa yliopistomaailman ajattelupainotteiselle uralle ja liialle älyllisyydelleen. Hän kuvailee ensimmäisen kurssin olleen ” yhtä helvettiä”, mutta kävellessään harjoituksista pois, maailma avautui yllättäen kauniina ja täynnä valoa!

”Taijin oppiminen tuntui aivan mahdottomalta, kuten kaikki sitä kokeilleet tietävät. Jännä hyvä olo kuitenkin koukutti jatkamaan ja yhä vieläkin mieliala kohenee harjoitusta tehdessä”.

Oivallukset lajin parissa painottuvat kokemukseni mukaan eri tavoin eri henkilöillä. Eevalle käänteentekevää ja tärkeää oli jalkatyöhön keskittyminen. Hän kuvailee sitä maadoittavaksi ja jopa onneksi, joka muutti häntä henkilönäkin: ”Peruskävelyharjoituksessa asettuu jalkojen päälle eri tavoin, kuin kutistuen hieman. Taijista opitusta tavasta liikkua on tullut osa itseä ja voimakas hyvää tekevä vaikutus jää päälle. Jos joskus on tullut pitempi tauko treenistä ja sen jälkeen tekee harjoituksen, huomaa selkeästi miten selvän ja voimakkaan vaikutuksen treeni tuo omaan oloon.”

Eeva on keskittynyt tietoisesti perussarjan tekoon, vaikka mm. miekkasarjat ja Chen-tyyli ovat hänelle tuttuja. 24-liikkeen standardoitu Yang-tyylin muoto kehiteltiin alun perin Kiinassa 50-luvulla olennaisimpien Taijin elementtien perehdytykseksi. Se on huomattavasti yksinkertaistettu (joskin periaatteista tinkimätön) versio pidemmistä sarjoista. 24 on perinteisesti  Jyväskylän Jigotain taiji-jaoksessa aloitussarja, joka on opittavissa iästä ja kunnosta riippumatta. Vaikka tausta-ajatus on ehkä ollut terveysliikunnasta massoille, toimii sarja myös astinlautana vaativimpien sarjojen harjoittelulle.

’Kakkosnelonen’ onkin Eevalle kaiken perusta, jota hän myös ohjaa aloittelijoille. ”Kehomuistissa sarja on niin syvällä, että tulee helposti flow-tila tehdessä.  Liikkeiden soljuvuus on omaa luokkaansa ja tietää, että on oppinut syvällisesti. Silti tiedostaa, ettei tule milloinkaan valmiiksi, vaan koko ajan löytää jotain uutta”. Vaikka taiji on vaikean lajin maineessa, Eeva ei ole koskaan nähnyt ketään, joka lopulta ei oppisi. Treenaaja vaan ei välttämättä itse edes huomaa edistymistään. On terapeuttista, jos pystyy työstämään omaa rajallisuuttaan, pienuuttaan, jopa kyvyttömyyttä, jota laji itsestä tuo esiin.

Taiji koettelee ihmisen luontoa. Vaatii nöyrtymistä ja sisua oppia jotain itselle täysin tuntematonta; ”En osaa mutta on vaan opeteltava, ensin kehon osien käyttöä ja mieli on lopulta mukana myös. On suuri asia, kun oppii jotain, vaikka treeneistä on tullut lähdettyä lapsen asteella, itkien kun ei erottanut oikeaa vasemmasta: Kyllähän minä tämän opettelen!” Kaikilta vaan ei onnistu olla opetettavana, sillä yksi lajin opetusmetodi pitää sisällään jatkuvaa liikkeen korjaamista. On hyviä ja huonoja treenauskertoja, joista ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.

Positiivisia vaikutuksia Eeva listaa kertoen mm. kehon olevan paremmassa kunnossa. ”Treenin elämystä seuraa kokonaisvaltaisuus, kun psyykkinen ja fyysinen kohtaavat.”

Mikä tahansa liikunta ei saa aikaan Chin aistimuksia, tulee kuuma, verenkierto kiihtyy ja harjoituksella on voimakkaasti virkistävä vaikutus. Eeva harjoittelee myös kotonaan, lisäksi kodin välittömässä läheisyydessä järven rannalla. Sopiva harjoittelumäärä hänelle on pari- kolme kertaa viikossa, joskus puolessakin tunnissa tekee hyvän harjoituksen. 

Miten sitten innostus säilyy vuosi toisensa jälkeen? ”Oletettavasti taiji tulee olemaan aina mukana, osana elämää. Tärkein anti on, että se on vienyt pois yliajattelusta. Joitain pittoreskejä uusia juttujakin on tullut oman harjoittelun rinnalle. Tampereelta löytyneen mökkeilyinnon kautta Eeva opetteli Pekingin urheiluyliopiston professorin Yang Yu Bingin luoman taiji-sarjan.  Sitä hän opettaa siirtolapuutarhassaan pienelle porukalle Ba Duan Jinin (chikung-sarja) rinnalla. Eeva innostuu, kun hän kuvailee harjoittelijoiden fiilistelyjä, huomaa että uudet kuviot ovat selvästi hänelle sydäntä lähellä. 

Keskustelu soljuu pieneen yhteisöön, joka lajin ympärillä toimii. Jigotain taijijaoksen ohjaajat saavat Eevalta kunnioitusta:”On käsittämättömän hienoa, ettei ajatella materialistisesti, vaan ohjaajat tekevät töitä vapaaehtoisesti, jakaen tietoa ja taitoa muille. Ryhmä, johon kokee kuuluvansa, on tärkeä. Läpi Suomen on porukkaa, joille taiji on elämäntapa. Se on hirveän hienoa!”

Treenipiireistä on löytynyt hengenheimolaisia, mutta toisen ulottuvuuden tuovat leirit, joissa voi tavata muiden jaostojen treenaajia ja jakaa kokemuksia. Pääopettaja shifu Zhang Fang on mahdollistanut standardoituja sarjoja opettamalla, että ympäri Suomea tulevat harjoittelijat voivat kokoontua leirille samaan harjoitukseen. Eeva tiivistää, että Zhangin opetuksessa oppii aina uutta, joskus jotain minkä on jo unohtanut tai ei ollut koskaan oppinutkaan. Leirin jälkeen pohtii, miten rankan urakan kävikään läpi kolmen päivän aikana. 

Kyselen Eevalta myös hänen kiinnostuksestaan taolaisen metafysiikan opiskeluun. Päivä on kuitenkin liian kuuma syvälliselle pohdiskelulle ja jutustelun lomassa nauttimamme virkistävä limonadi Naissaaren kahvilan terassilla on jo huvennut. Eeva toteaa lyhyesti, että taijissa taolaista filosofiaa ei voi paeta, mutta se on vain yksi tapa tarkastella maailmaa. 

Kotona kaivelen kirjahyllystä Livia Kohnin oivallisen teoksen Johdatus Taolaisuuteen. Siinä taijin tavoitteeksi määritellään ”virrata Taon mukana luomisessa…rentoutuneella tavalla”. Tao tarkoittaa aistien maailman tuolla puolen vaikuttavaa harmoniaa, josta Chi-energia kumpuaa. Se on kahden vastavoiman (yin/yang) vuorovaikutuksesta johtuva alati muuttuva tila. Kohnin mukaan suuri osa taolaisesta harjoituksesta pyrkii Chin hallintaan ja ohjaamiseen kehossa; harjoitusten toistuessa Chi karttuu ja vahvenee, kunnes se ei enää pysy Dantienissa vaan alkaa levitä koko kehoon, jolloin harjoittaja voi ohjata sitä tietoisesti. Tämä kuitenkin edellyttää pitkällistä ja päivittäistä harjoittelua, johon nyky-yhteiskunnan kiireet lyövät kapuloita rattaisiin. 

Vallitsevaan maailmantilaan kommentoi myös Eeva keskustelumme lopuksi: ” Ihana, ettei tarvitse ajatella tai puhua kun tekee harjoitusta! Nykykulttuurimme on niin hemmetin nopea. Taiji ja sen tarjoama hidas liike, slow movement, on vaihtoehto nykyiselle elämäntyylille. Tarkkaavaisuutta se kyllä vaatii, vähänkin kun alkaa miettiä, menee ’laskuissa sekaisin’. Treeni on mielelle distraktio (harhautus) – se pakottaa tajunnan tyhjentymisen tilaan, kaikki muu tyhjenee paitsi tarkkaavaisuus.”

Mitä tapahtuu kun et tee mitään -Seisomaharjoittelu

Puiden halaaminen on leimattu yleisessä keskustelussa höpsismiksi. Syystä, jota en tiedä, minun elämässäni puut ovat kummallisen suuressa arvossa. Halailen puita siis toisinaan oikeastikin, mutta seuraavassa myös kuvitteellisella tasolla.

Zhangzuang tarkoittaa seisomisharjoittelua, joka ulospäin saattaa näyttää mm. siltä, kuin halaisi näkymätöntä puuta.

Paikallaan seisomisen voidaan sanoa olevan polku itsensä löytämiseen, sillä siinä tapahtuu paljon sen kummemmin yrittämättä. Tarmo Hakkarainen käyttää tästä termiä ”staattinen chi kung” kirjassaan Polku sisäiseen harjoitukseen ((lämmin lukusuositus!))

Olen seisoskellut itse harjoitusmielessä vain todella harvakseltaan, nopealla matematiikalla vain muutamia kertoja vuodessa. Koskapa mieli vastustaa usein itselle hyvää tekeviä asioita, aion ottaa seisomisesta haasteen ja raportoida tuntemuksia tänne. Osaan jo nyt vajavaisella kokemuksella kertoa, että näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta kyseessä on suuri harjoitus. Fyysinen rankkuus näyttäytyy kipuina, kun emme vielä osaa päästää irti turhasta jännityksestä. Myös mieli on varsinainen hokkuspokkusten temmellyskenttä, joka haluaa luovuttaa epämukavaksi muuttuvasta asennosta ja viedä sinut lukemattomien päivänpolttavien asioiden pariin.

Päivittäisellä harjoittamisella oman edistymisen pitäisi olla huomattava ja sen verran palkitseva, että viitsii jatkaa. Harjoituksen päämäärä on houkutteleva; tukosten vapauttaminen pitäisi tuntua rentoutena myös omassa taijitreenissä. Itselle tuntuu tärkeimmältä hahmottaa, että mikä on se intensiteetti, kun puhutaan rentoudesta fyysisen harjoituksen yhteydessä. Eli ei saa rentouttaa liikaa tai liian vähän. Ei käyttää liikaa voimaa eikä liian vähän. Tuntuu että taijin parissa tähän opetteluun on jo mennyt puoli ihmisikää. 

Seisomaharjoittelussa on eri tyylisuuntia, mutta luonnehdin tässä itselleni opetetun ja hyväksi havaitun mallin; Alkuun ohjaajan kannattaa tarkistaa asento, jotta seisoskelija osaa löytää siihen omin neuvoin.

Ennen seisoskelua kannattaa lämmitellä kehoa, vaikkapa heiluttelemalla ja hytkyttelemällä.  Lähtötilanne (naisilla) on lantionlevyinen haara-asento, polvet viedään hieman koukkuun, että tulee pieni kulma lantioon (lukkosuoraa linjaamista ei lajissa tunneta). Virheet asennossa kostautuvat ja takakenossa seisominen on pahinta. Häntäluuta on vietävä hieman torson alle, jotta alaselkä rentoutuu.

Itse vein vuosikausia asentoa taijitreenissä muutaman millin liikaa, mutta tilanne helpottui, kun ymmärsin liioittelevani lantion kippaamista. Eli hienosäädöstä on todellakin kyse. Takamusta ei myöskään kannata viedä pitkälle, mikä tapahtuu helpommin, jos vajoaa asennossa syvemmälle. Kieli lepää etuhampaiden takana kuten harjoituksissa aina muutenkin: koko keho valuu raskaasti alaspäin, vain päälaki on kevyt ja niska rento. Raskaat jalat tuovat tunteen, että jaloista kasvaa juuria, jotka maadoittavat meidät Maan painovoiman vetäminä. Kyynärpäät osoittavat alaviistoon mutta kädet muodostavat kaaren. ”Pallot kainaloissa” varmistavat energian virtaamisen vapaasti. Sormet eivät kosketa toisiinsa, peukalo on auki ja pikkusormet kääntyvät hiukan lähimmäksi itseä kuin muut sormet.

Hengitykseen keskittyminen saattaa aiheuttaa jännitystä, samaten liika innokkuus saada chi-kokemuksia on haitaksi. Tähän pätee vanha viisaus; älä odota mitään mutta ole valmis kaikkeen. Next level -tavoite olisi olla miettimättä yhtään mitään. Ylipäätään kaikki yrittäminen ja suorittaminen on syytä hylätä ja keskittyä vaan olemaan. Paras ja mieliinjäävin neuvo on ollut keskittyä ”sisäiseen hymyyn”. Mielikuvana se on positiivinen ja tarpeeksi epämääräinen 🙂

Kroppa mukautuu nopeasti ja saa juonen päästä kiinni säännöllisellä harjoittelulla. Aluksi harjoittelu on epämukavaa kärvistelyä, joskin se kasvattaa stressinsietokykyä. Kaikenmoiset harjoituksen alkuvaiheen kolotukset johtuvat siitä, että kroppa tasapainottaa virheasentoja ja tukoksia, näiden pitäisi mennä ohi parissa viikossa. 

Päivien kuluessa tasapainoon palaaminen on nopeampaa. Suositus lienee 20-30min päivässä ja jonkun mukaan ideaali olisi kaksikin tuntia, mutta kultainen keskitie lienee tässäkin kohdallaan.

Itse aion käyttää vartin seisoskeluun päivittäin, ainakin alkajaisiksi. Heitän haasteen myös muille jaostomme treenaajille, koska kokemukset ja vaikutukset lienevät tässäkin lajissa yksilöllisiä ja niistä olisi hienoa kuulla.

Oikeastaan kehon raskaudessa ei ole kyse mielikuvasta vaan siitä että jalkojen kudokset todella tuntuvat valuvan alaspäin, kun ne viimein oppii rentouttamaan. Itse koin vuosien treenaamisen jälkeen ahaa-elämyksen tässä suhteessa. Kuvailin ihastuneena tunnetta ääneensanoen ”tuntuu että opin juuri seisomaan!”Jalkojen kautta olemme yhteydessä maahan ja päälaen nosteen kautta taivaaseen, vanha kunnon materia – aineettomuus -kombo ja ihminen siinä välissä, välittäjäaineena pohtimassa osaansa. Ideana seisomameditaatiossa on saavuttaa rentoutunut tila, sillä jos sitä ei pysty saavuttamaan paikallaan, ei se onnistu oikein liikkeen kauttakaan.

Salaisuus voi piillä myös kua-alueen ja kasvojen rentouttamisessa, sekä mielikuvassa, jossa luut pysyvät paikoillaan mutta pehmytkudokset valuvat alaspäin. Itse koen että jo aivan alkuun taijin periaatteista opituissa säännöissä ovat suurimmat totuudet; pään pitäminen kevyenä tekee asennosta selkeästi vapaamman. Maan energiat tuntuvat pitävät liiaksi otteessaan, jos ei muista päälaen nostetta kohti korkeuksia. 

“If you can empty your mind of all thoughts
your heart will embrace the tranquility of peace.
Watch the workings of all of creation,
but contemplate their return to the source.”

Tao Te Ching, verse 16

Taustaa

Kiemurtelen aina, kun minulta kysytään kauanko olen harrastanut taijia. Tunnen että sillä punnitaan jotenkin osaamistasoa ja määrällisesti on vaikea kuvata mitä laji on minulle antanut. Siinä missä yksi saavuttaa vuodessa huikeat tulokset, voi joku toinen vielä vuosienkin päästä harjoitella vielä perusasioita. No, tunnustan heti että minulle laji on vaikeimmista vaikein. Ehkä siksi olenkin jäänyt sen pariin, välillä itkien kotimatkalla epäonnistumisia ja ylitsepääsemättömän tuntuisia haasteita, välillä nauttien kun elämä avautuu kauniina ja tunnen olevani osa kaikkeutta. Monet omaksuvat liikkeet tuosta vaan, itse edustan ääripäätä epäliikunnallisena ja multihitaasti oppivana. Siunattu erilaisuus joo, mutta kyllähän tällainen vastaanottavuuden kirjo asettaa valtavia haasteita myös ohjaajille.

”Piiska”

ei mikään tyylipuhdas asento, liikkeen hienosäätö oli mahdottoman hankalaa kun toteutin kuvat itselaukaisimella ja juoksemalla kuva-alalle. Helpompi olisi ollut pitää laukaisinta kädessä, mutta se näytti todella hoopolta.

Kysymys jota en koskaan kuule (koska vastaan siihen aina samalla kun kysytään mitä harrastan), että mitä se taiji oikein on? ”Se on semmoista liikemeditaatiota.” Jos koen että kysyjää oikeasti kiinnostaa saatan jatkaa: ”Taiji on vanha kiinalainen martial arts -laji, jossa kukin raaja tekee omaa juttuansa erilaisissa liikesarjoissa. Hirmuisen vaikeaa!” Sanoessani näin, kuulen taijin esi-isien kääntyvään haudoissaan raskaasti huokaisten, joten tulevien viikkojen aikana koetan paikata tilanteen kertomalla omia tunnelmiani ja kokemuksiani taijin harrastajana. Liikkeet ovat vain pieni osa lajia, muodon sisään (osin näkymättömiin) kätkeytyy lukematon määrä osa-alueita, joiden nyansseihin vaaditaan paljon paljon harjoittelua (mestaritasoon sensemmoiset kolme ihmisikää). Haastattelen tähän blogiin myös lajitovereitani ja ohjaajia, sekä koetan visuaalisesti tuoda esiin asioita, joille ei oikein ole vastinetta sanojen maailmassa.

Jo pelkkä lajin nimi on jännä, sen näkee kirjoitettavan eri tavoin. Ekoina vuosina harrastukseni oli tai chi, mutta sitten vakiintui (Jyväskyläläiseen Jigotai-jaostoon liittymiseni myötä) Suomessa enemmän käytetty taiji-termi. Taijiquan on kiinaa ja tarkoittaa taistelutaitoa, mutta osa harrastajista kiinnostuu lajista sen terveysvaikutusten myötä. Karvas totuus on, että me suomalaiset emme vielä olleet kunnolla laskeutuneet puista, kun kiinalaiset jo kehittivät meridiaaneja avaavia harjoituksia.  Taistelutaitoja eniten liippaavat pariharjoitteet eivät ole koskaan olleet oman kiinnostukseni kohteena, mutta kohteliaasti olen niitä kumminkin kokeillut. Jokainen taijiliike on variaatio jostain itsepuolustuksen taktiikasta, esim. isku, torjunta, veto, painaminen, halkaisu. Näistä voisi kertoilla varmastikin lisää jatkossa.

Taiji-kuvio on tuttu länsimaissakin, edustaen alati muuttuvaa tasapainoa eri vastavoimien välillä. Karkeasti yksinkertaistaen taijiharjoitus onkin tyhjän ja täyden välistä vuorovaikutusta. Tyhjä ollen absoluutti, kaiken takana oleva tyhjyys ja tasapaino (vaiko kaaos, kuka tietää), josta ilmenee aineellisessa maailmassamme toimintana näkyvä energia. Kosmoksen lainalaisuuksien mukaisesti ensin tulee aikomus, sitten vasta materiassa näkyvä liike. Energia (Chi) virtaa sinne, minne sen ohjaamme. Hyvin varhaisessa vaiheessa sain maistiaisia lajin syvälle ulottuvista vaikutuksista; en oikein osaa sitä sanoiksi pukea muuten, kuin että tuntui että löysin yhteyden myös vasempaan puoleeni :´D

Taijissa onkin sekä ”tyhjän käden” liikesarjoja, että asesarjoja (joista itse tykkään tehdä miekkaa ja viuhkaa). Sitten on vielä erilaisia wanhojen kiinalaisten sukukuntien muotoilemia tyylisuuntia, joista Yang ja Chen löytyvät omasta harjoitusohjelmastani. Pähkinänkuoreen muotoiltuna: Chen on energioiltaan erilainen ja sisältää nopeampia liikkeitä kuin Yang-tyyli. Muista tyyleistä en tiedä yhtikäs mitään, joskin välillä ohjaaja saattaa huomauttaa jonkin tietyn opeteltavan liikkeen olevan Wu-tyylistä. Olen myös tietoisesti rajannut harjoiteltavien sarjojen määrää, kun on tätä muutakin elämää elettävänä, henkilökohtaisesti tykkään mieluummin opetella jonkun sarjan syvemmin, kuin monta sarjaa kevyemmin. 

Koen, että taijin kautta kiinnityn tietoisesti maailmankaikkeuteen. Enkä yhtään sen vähempää. Harjoittelemalla opin tunnistamaan elämänenergian ja hakemaan tasapainoa niin keholle kuin siinä matkaavalle mielellenikin. Kiitos ja kumarrus kärsivällisille shifuille, ohjaajille ja lajin harrastajille tämän upean ja monipuolisen lajin opettamisesta. Aloittelija ei voi oppia taijia ilman fyysistä kontaktia, eli videolta ei oppi siirry harjoittelijaan. Säännölliset treenit ja ohjaajien korvaamaton apu takaavat, että harjoitus menee oikeaan suuntaan. Lisäksi kotona voi harjoitella pienessäkin tilassa ainakin liikesarjan osia tai siirtymiä, ja silloin toki voi videolta tarkistaa treeneissä läpikäytyjä asioita. 

Entisenä joogaajana pidän aina huolen, että en syö raskaasti tai juuri ennen treeniä. Myöskään nälkäisenä ei ole hyvä harjoitella. Toisin kuin joogassa, taijiharjoituksen lomassa saa juoda vettä. Kilahdin aikoinaan niin suurella intensiteetillä joogamaailmaan, että kohtalo päätti vähemmän lempeästi selkäni rikkomalla siirtää minut pois täydellisestä muun elämän hylkäämisestä. (selvyyden vuoksi sanottakoon etten usko että jooga oli syynä rampautumiseeni, mutta en koskaan pystynyt enää palaamaan lajin pariin). Uutta lajia etsiessäni valitsin kultaisen keskitien, hyvin rauhallisen mutta sinnikkään harjoittelurytmin. Siinä missä nuorena ja hyvässä fyysisessä kunnossa harjoittelin päivittäin, nyt harjoitustahti on vakiintunut kolmesti viikossa tehtävään treeniin, parisen tuntia kerrallaan. Lajien eroavaisuuksia etsiville kerrottakoon että taiji ja chikung tehdään seisten, liike on virtaavaa ja mielestäni (karkeasti erotellen) huomattavasti vähemmän fyysisesti haastavaa kuin astangajooga. Taijin vaativuus tulee liikesarjojen opettelusta ja sitten tie onkin auki koko lopun ikää kehittyä sisäisissä liikahduksissa.

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä on mainittava vielä oleellinen osa taijiharjoittelua, nimittäin Chikung! Ah se on oikea superlatiivi mitä tulee mielen rauhoittumiseen ja hyvään oloon. Chikung tarkoittaa energiaharjoittelua, joten se on yläkäsite, jonka alle myös taijin voi lukea. Harjoitusten tavoite on mm avata meridiaaneja, sekä tasapainottaa ja vahvistaa omaa elinvoimaa. Siinä hengitys on (ainakin itselle) vielä isommassa roolissa kuin taijissa. Erilaisia chikung-sarjoja on lukemattomia, mutta niistäkin olen valinnut arkeeni vain muutamia (Ba duan jin, Ma wang dui, Wu Qin Xi (tuttavallisemmin viiden eläimen leikki), Yi jin jing, Dragon&Tiger). Ja jepjep, tämänkin voi kirjoittaa qigong, ota näistä nyt sitten selvä. Mahtavaa on, että Chikung-harjoituksia voi oppia nopeallakin aikajänteellä, tehdä vaan ohjaajan mallin mukaisesti ja muotokieli on vähemmän kurinalaista kuin taijissa. Harjoitukset johtavat hyvällä tavalla egon pienenemiseen, sillä jos ei keskity liikesarjaan, vaan herpaantuu pohtimaan niitänäitä, seurauksena oma harjoitus hajoaa välittömästi atomeiksi. Kutsun itse joitain liikkeitä egontappajiksi; Jos ego on saanut vallan, on äärimmäisen vaikea muuttua harjoituksessa apinaksi. Karhu nyt vielä menee, onhan se nyt tosi symppis, kun läntystää ja hieroo mahaansa. Kauriskin on siro ja kestävä, vaikkakin säikky, mutta että haluta olla apina? Näihin mietteisiin, ensi kertaan.