Leiritunnelmia – Never give up!

Odotan aina taiji/chikung- kesäleiriä hieman jännityksensekaisin tunnelmin. Harjoituksissa on haastetta: tarvitaan fyysistä lihastoimintaa, mutta yhtä lailla keskitytään sisäiseen harjoitteluun ja mielenhallintaan. Pohdin että mikä se laittaa ihmisen vaatimaan itseltään niin paljon. Ehkä tarvitsen vastapainoa nautiskelevalle elämäntyylilleni. Nytkin nimittäin varasin ektratunnin menomatkalle, että ehdittiin pysähtyä Ähtärin vanhaan pappilaan kahville ja jäätelöannokselle 😀

Kuortaneen leiri on kolmipäiväinen ja Suomen Wushuliiton järjestämä (wushu tarkoittaa kiinalaisia kamppailulajeja). Treenaajia kokoontui tänä vuonna Jyväskylän porukkamme lisäksi Lappeenrannasta, Oulusta, Helsingistä, Vaasasta, Lahdesta ja Seinäjoelta.

Perjantain vietimme tutun Ba Duan Jin -sarjan parissa, mutta hienosäätöä oli tehtävänä vuosienkin opettelun jälkeen. Tässä chikung-sarjassa kahdeksan liikettä toistuu symmetrisesti eri puolille tai eteen/ylöspäin. Liikkeiden nimet ovat tarunhohtoisia, kuten Taivaan kannattelu tai Lohikäärme juo joesta. Viimeksimainitun kohdalla saan mestareilta hyväksyvän huomion ”Good!” ja vatsani hymyilee salaa pienesti. Mieli on hyvä, vaikka en muistanutkaan tehdä suosituksen mukaan ”vain 70% teholla”. Teen hiljaisen sopimuksen itseni kanssa ottaa chikung jokapäiväiseen ohjelmaan, koska vain siten siitä on todellista hyötyä. Aikaa se vie noin puolisen tuntia seisomaharjoitukseen yhdistettynä.

Päävalmentajamme, shifu (=mestari) Zhang Fang on monien taitojen ja meriittien mies. (https://www.healthqigong.fi/opettajat/) Lauantain treenipäivä alkaa Ji Ben Gong -harjoituksilla, lihasten lämmittelyllä ja nivelten pyörittelyllä. Erityinen huomio on ranteissa ja nilkoissa, lantiossa ja polvissa. Zhang suosittelee, että taijissa jalkavoiman lisäksi on hyvä myös laajentaa liikeratoja venyttelemällä. Molempien näiden harjoittaminen on hyvä tie ”next levelille”. Makean venyttelyn lomassa vuoroon tulee hillitön liike, jonka muistan yrittäneeni tehdä elämässäni vain kerran ja totesin sen jumalattoman vaikeaksi (näin sen Edlund & Mitchellin kirjassa Daoist Nei Gong for women ja totesin etten vain yksinkertaisesti pääse kuvan mukaiseen asentoon ja luovutin): siinä avataan lantiota menemällä lattialle siten että jalkaterät osoittavat sivuille ja yläkropan painon voi laittaa kyynärvarsille (jotka ovat lattiassa).  Moni muukin hihitteli venytyksen mahdottomuudelle, mutta miten hyvä olo siitä tulikaan! Kun sai kammettua itsensä lattialta, kaikki ympärillä alkoi näyttää kirkkaammalta ja tuntui kuin olisi nähnyt paremmin! Tätä harjoitusta suositellaan tehtävän kymmenisen minuuttia päivässä. Se auttaa myös kehon virheasentojen (erityisesti polvien) korjaamisessa. Piirsin muistikirjaani venytyksestä kuvan, joka näyttää auttavasti myyttiseltä sammakolta. Netissä kyseinen liike näkyy löytyvän juuri nimellä sammakkovenytys.

Elämänenergia näyttäytyy vastakohtina, jotka nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Näin sisäinen ja ulkoinen eivät sulje toisiaan pois. Ulkoisessa harjoituksessa Zhang palauttaa mieleen yhdenaikaisuuden tärkeyden; kun kyynärpää liikkuu, polvi liikkuu myös. Kun olkapää liikkuu, myös lantiossa tapahtuu liike samanaikaisesti. Jalat ja kädet ovat synkassa ja liike lähtee selästä. Painopiste on hengityksen myötä Dantienissa, alavatsalla. Tämä on looginen alue myös syystä, että yläosa ihmisessä on painavampi kuin alaosa. Epäsuhtaa kompensoidaan ajattelemalla jalat raskaiksi ja siksikin juurtumista täytyy vähän harjoitella.

Sisäinen harjoitus viittaa harmoniaan hengityksessä, sekä yleiseen valppauteen; mieli kohdistuu luontaisesti harjoitteeseen, aikomus liikkeestä ajoitetaan liikkeen edelle. Liikkeet näkyvät pehmeinä, mutta lihakset eivät ole pehmeät, vaan niissä on aina jonkinlainen hereillä oleva keskittynyt tietoisuus. Hyvä muistisääntö onkin Zhangin opetus 50% pois täydestä voimasta. Eli liike ei voi olla löysä eikä jäykkä, muuten ei huomaa milloin liike muuttuu tyhjästä täydeksi ja päinvastoin. Jokainen yksittäinen liike sisältää kaiken; se alkaa YIN ja päättyy YANG.

Minulle on vaaran paikka kuulla samoja asioita toistettavan kerta toisensa jälkeen; voi luulla että koska asiat TIETÄÄ, se riittää. Jos tieto ei siirry toiminnaksi, oppimista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Jos liike on vain osittain oikein, ei chi (elämänenergia) vielä liiku kehon kanavissa niin kuin pitäisi. Se taas on vähän niin kuin sabotoisi virtausta vesiletkussa tallaamalla sen päälle. Toki vaatii aikaa ja armoa itselle saada pala kerrallaan omaa asentoaan parempaan suuntaan. Tällä kertaa huomasin laiminlyöneeni ajatusta tyhjästä rintakehästä, sekä vastaavasti täydestä tunteesta lapaluiden avautuessa.” Toinen hunningolle jäänyt seikka oli painon vieminen päkiöille tietyissä liikkeissä, sillä jalkaterien Yongquaneissa (suomeksi ”Kupliva Lähde”) sijaitsee tärkeä energiakanava maahan. Leirin perusteellinen oleellisten asioiden mieleenpalauttaminen olikin todella tarpeen, koska vaikka harjoitus voi näyttää yksinkertaiselta, siinä on loputtomiin hienosäätöä.

Ihminen oppii parhaiten tekemällä virheitä, joten on hyvä saada tasaiseen tahtiin esimerkkejä myös miten jonkin yksityiskohdan voi tehdä väärin. Näitä tulikin kiitettävin väliajoin, ja ne saivat Zhangin huokaisemaan: ”Meillä on ongelma!” tai väliin myös ”Aika hyvä, mutta vielä pieni juttu…” Hän muistuttaa myös, että taiji on elämäntapa, jota ei voi omaksua lyhyessä ajassa, vaan se vaatii paljon harjoittelua ja toistoa. Aloittelijalta voi odottaa alkulämmittelyn lisäksi keskimäärin vain noin kolme varttia keskittymistä ja vastaanottokykyä. Tauolla tunnustan, että yhden ainoan kerran, vuosia sitten, sain ohimenevän ajatuksen että osaan! Shifua naurattaa. Onneksi ajatus pysäytti minut perinpohjin ja tajusin tietäväni vielä vähemmän mitä kuvittelin.

Leiripäivien treenit päättyvät iltakahdeksalta. Lauantaina klo 19.55 tuntuu että vaikka keho ja pää tietävät hyvin, mihin jalka kuuluu laittaa, se ei enää jaksa ottaa käskyjä vastaan vaan tahtoo löpsähtää vähiten energiaa vaativan välimatkan päähän. Onneksi ohjelmassa seuraavaksi on loputon kahlaaminen matalassa Kuortaneenjärvessä, jossa ennen vastarantaa kuitenkin lopulta päätyy uimaan jonkinlaista mahapohjaa. Saunanlauteilla mainitaan, että tämä leiri ja sen odottaminen ovat kesän ehdoton kohokohta.

Vielä iltanuotioltakin löytyy virkeää porukkaa, vaikka kello lähenee puoltayötä. Kysyn mikä on Zhangin varhaisin kokemus taijista ja kuulen hänen aloittaneen wushun parissa jo 12-vuotiaana. Kiinnostus oli lajeissa, joissa pääsi hyppimään paljon, joten hänen oman shifunsa esittelemä taiji ei nuorta Zhangia vakuuttanut.


Opinnot urheilun ja opettamisen parissa ohjasivat tekemään valintoja ja hän kääntyi enemmän kohti sisäisiä taistelulajeja. Taijia hän on harjoitellut kouriintuntuvan paljon, rahaa ja aikaa säästelemättä: ”Se on ollut helppo laji oppia”. Mikä hienointa, hän sanoo päätöksen tuntuvan edelleen oikealta. Oppiminen jatkuu edelleen ja joka vuosi hän käy Kiinassa päivittämässä tietojaan ja taitojaan.

Edelliskesänä juhlimme leirillä Zhangin jo 30-vuotista opetustaivalta Suomessa. Kysyn, onko jokin muuttunut vuosien saatossa? Opetusmetodeissa on tapahtunut suuri muutos, hän kertoo: ”Alusta asti fokus on ollut liikkeen opettamisessa turvallisesti. Lisäksi liikkeen korjaamista on ollut paljon. Kiinassa opetuskulttuuri saneli, ettei kukaan kysellyt perusteluita vaan kaikki tekivät täsmälleen niin kuin sanottiin”. Suomalaisilla on erilainen ajattelumalli ja Zhang kertoo, että täällä monet kysyivät alusta alkaen MIKSI liike tehtiin, niin kuin tehtiin. Pitkällisen opetustyön ohessa suhtautuminen on kääntynyt kokonaisvaltaisemmaksi, enemmän kohti lajin sisäistä puolta. Zhang kiittelee lajin harrastajia ja oppilaitaan sanoen, että hänelle esitetyt kysymykset on auttaneet häntä.  Jatkuva palaute ja huomiot erilaisista tavoista omaksua asioita, ovat edistäneet ajatusta, kuinka opetusta voi tehdä aina paremmin. Ihmiset suhtautuvat saamaansa opetukseen kukin tyylillään, Zhang sanookin, että on tottunut monenlaisiin reaktioihin, mutta että hänen opetustaan selvästi arvostetaan. Oppilaan silmistä näkee, kun jokin on hänelle liikaa. Päällimmäisinä ajatuksina opetusvuosistaan Zhang tiivistää olevansa tyytyväinen ja iloinen. Henkilökohtaisesti taijisarjoista mieluisin ase on keppi. Käsissä oleva ase näyttää liikkeen muodon toisella tavalla kuin tyhjän käden sarjoissa. Sen sijaan viuhkasarjoista hän ei oikein perusta.

Chikung (=oman energian tunnistamista ja työstämistä) tuli mukaan reilu kymmenisen vuotta sitten. Zhang mainitsee mieluisimpien chikung-sarjojen olevan Ba Duan Jin, Wu Qin Xi, sekä Ma Wang Dui.

Entäs miten hän näkee lajin kehityksen Suomessa? ”Se on vuoristorataa, hän huokaa, ylös alas ja nyt ollaan laskusuhdanteessa, joskin poikkeusoloissa. Lajiin olisi hyvä saada lisää opettajia. Tiukemmaksi tilanteen tekee tietynlainen kilpailu sisäisten lajien harrastajista, joista osa valitsee joogan”.

Zhangin motto kuitenkin on ”Never give up!”  ja hän jatkaa että ymmärrystä lajista ja sen eduista olisi saatava uusien harrastajien tietoisuuteen. Vasta-alkajat tarvitsevat rohkaisua, että vaikka alku voikin olla hankalaa, laji kyllä palkitsee sen pariin jäävät: ”Taiji gives you challenge and it fits for everyone, but its not for everyone!” Hän on huomannut, että lajia pidempään harrastavia yhdistää tietynlainen tyyneys ja kärsivällisyys.

Suurimpia eroja on, että siinä missä joogassa pysytään staattisissa asennoissa ja myös lattialla, taijia ja chikungia tehdään dynaamisesti seisten ja liikeessä, jolloin otsalohko aktivoituu enemmän. Seurauksena aivot toimivat paremmin ja mm. muisti, keskittymiskyky ja ongelmanratkaisukyky paranevat (Hallenberg; Aivo-qigong) Sunnuntaina palatessa pysähdymme vadelmalimonadille vanhojen puiden katveeseen ja pohdimme päällimmäiseksi jääneitä fiiliksiä. Olimme yhtä mieltä, että kelluimme hyvän leirin jälkimainingeissa, kiitollisina kun edettiin niin perustuksia myöten. Tuntui että opetusta pystyi vastaanottamaan hyvin. Muita huomioita kuului olevan ”Sopiva jomotusaste lihaksissa” sekä ”Vähän liftattu olo, raikkaan onnellinen ja levollinen”.  Ensimmäistä kertaa leirillä ollut Ninni koki saaneensa paljon ahaa-elämyksiä ja ”ikään kuin pääsi uudelleen kiinni perusliikkeisiin ja tajusi mistä oli päästänyt itsensä liian helpolla. Vaikka olo on nuutunut ja kroppa käytetty loppuun, pää on kevyt ja täysi. Pitää muistaa aina tuntea jotain!”

Huomaan leikkiväni ajatuksella, että koska kyseessä on kamppailulaji ja siinä on vahvasti mukana ajatus sisäisestä puolesta, voiko sanoa että kyse onkin sisäisestä kamppailusta jotta oppii enemmän itsestään ja paikastaan tässä maailmassa?

Kun maailma avautuu kauniina

Vuosituhannen alussa viisaustutkija Eeva Kallio lähti taijin pariin hakemaan vastavoimaa yliopistomaailman ajattelupainotteiselle uralle ja liialle älyllisyydelleen. Hän kuvailee ensimmäisen kurssin olleen ” yhtä helvettiä”, mutta kävellessään harjoituksista pois, maailma avautui yllättäen kauniina ja täynnä valoa!

”Taijin oppiminen tuntui aivan mahdottomalta, kuten kaikki sitä kokeilleet tietävät. Jännä hyvä olo kuitenkin koukutti jatkamaan ja yhä vieläkin mieliala kohenee harjoitusta tehdessä”.

Oivallukset lajin parissa painottuvat kokemukseni mukaan eri tavoin eri henkilöillä. Eevalle käänteentekevää ja tärkeää oli jalkatyöhön keskittyminen. Hän kuvailee sitä maadoittavaksi ja jopa onneksi, joka muutti häntä henkilönäkin: ”Peruskävelyharjoituksessa asettuu jalkojen päälle eri tavoin, kuin kutistuen hieman. Taijista opitusta tavasta liikkua on tullut osa itseä ja voimakas hyvää tekevä vaikutus jää päälle. Jos joskus on tullut pitempi tauko treenistä ja sen jälkeen tekee harjoituksen, huomaa selkeästi miten selvän ja voimakkaan vaikutuksen treeni tuo omaan oloon.”

Eeva on keskittynyt tietoisesti perussarjan tekoon, vaikka mm. miekkasarjat ja Chen-tyyli ovat hänelle tuttuja. 24-liikkeen standardoitu Yang-tyylin muoto kehiteltiin alun perin Kiinassa 50-luvulla olennaisimpien Taijin elementtien perehdytykseksi. Se on huomattavasti yksinkertaistettu (joskin periaatteista tinkimätön) versio pidemmistä sarjoista. 24 on perinteisesti  Jyväskylän Jigotain taiji-jaoksessa aloitussarja, joka on opittavissa iästä ja kunnosta riippumatta. Vaikka tausta-ajatus on ehkä ollut terveysliikunnasta massoille, toimii sarja myös astinlautana vaativimpien sarjojen harjoittelulle.

’Kakkosnelonen’ onkin Eevalle kaiken perusta, jota hän myös ohjaa aloittelijoille. ”Kehomuistissa sarja on niin syvällä, että tulee helposti flow-tila tehdessä.  Liikkeiden soljuvuus on omaa luokkaansa ja tietää, että on oppinut syvällisesti. Silti tiedostaa, ettei tule milloinkaan valmiiksi, vaan koko ajan löytää jotain uutta”. Vaikka taiji on vaikean lajin maineessa, Eeva ei ole koskaan nähnyt ketään, joka lopulta ei oppisi. Treenaaja vaan ei välttämättä itse edes huomaa edistymistään. On terapeuttista, jos pystyy työstämään omaa rajallisuuttaan, pienuuttaan, jopa kyvyttömyyttä, jota laji itsestä tuo esiin.

Taiji koettelee ihmisen luontoa. Vaatii nöyrtymistä ja sisua oppia jotain itselle täysin tuntematonta; ”En osaa mutta on vaan opeteltava, ensin kehon osien käyttöä ja mieli on lopulta mukana myös. On suuri asia, kun oppii jotain, vaikka treeneistä on tullut lähdettyä lapsen asteella, itkien kun ei erottanut oikeaa vasemmasta: Kyllähän minä tämän opettelen!” Kaikilta vaan ei onnistu olla opetettavana, sillä yksi lajin opetusmetodi pitää sisällään jatkuvaa liikkeen korjaamista. On hyviä ja huonoja treenauskertoja, joista ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.

Positiivisia vaikutuksia Eeva listaa kertoen mm. kehon olevan paremmassa kunnossa. ”Treenin elämystä seuraa kokonaisvaltaisuus, kun psyykkinen ja fyysinen kohtaavat.”

Mikä tahansa liikunta ei saa aikaan Chin aistimuksia, tulee kuuma, verenkierto kiihtyy ja harjoituksella on voimakkaasti virkistävä vaikutus. Eeva harjoittelee myös kotonaan, lisäksi kodin välittömässä läheisyydessä järven rannalla. Sopiva harjoittelumäärä hänelle on pari- kolme kertaa viikossa, joskus puolessakin tunnissa tekee hyvän harjoituksen. 

Miten sitten innostus säilyy vuosi toisensa jälkeen? ”Oletettavasti taiji tulee olemaan aina mukana, osana elämää. Tärkein anti on, että se on vienyt pois yliajattelusta. Joitain pittoreskejä uusia juttujakin on tullut oman harjoittelun rinnalle. Tampereelta löytyneen mökkeilyinnon kautta Eeva opetteli Pekingin urheiluyliopiston professorin Yang Yu Bingin luoman taiji-sarjan.  Sitä hän opettaa siirtolapuutarhassaan pienelle porukalle Ba Duan Jinin (chikung-sarja) rinnalla. Eeva innostuu, kun hän kuvailee harjoittelijoiden fiilistelyjä, huomaa että uudet kuviot ovat selvästi hänelle sydäntä lähellä. 

Keskustelu soljuu pieneen yhteisöön, joka lajin ympärillä toimii. Jigotain taijijaoksen ohjaajat saavat Eevalta kunnioitusta:”On käsittämättömän hienoa, ettei ajatella materialistisesti, vaan ohjaajat tekevät töitä vapaaehtoisesti, jakaen tietoa ja taitoa muille. Ryhmä, johon kokee kuuluvansa, on tärkeä. Läpi Suomen on porukkaa, joille taiji on elämäntapa. Se on hirveän hienoa!”

Treenipiireistä on löytynyt hengenheimolaisia, mutta toisen ulottuvuuden tuovat leirit, joissa voi tavata muiden jaostojen treenaajia ja jakaa kokemuksia. Pääopettaja shifu Zhang Fang on mahdollistanut standardoituja sarjoja opettamalla, että ympäri Suomea tulevat harjoittelijat voivat kokoontua leirille samaan harjoitukseen. Eeva tiivistää, että Zhangin opetuksessa oppii aina uutta, joskus jotain minkä on jo unohtanut tai ei ollut koskaan oppinutkaan. Leirin jälkeen pohtii, miten rankan urakan kävikään läpi kolmen päivän aikana. 

Kyselen Eevalta myös hänen kiinnostuksestaan taolaisen metafysiikan opiskeluun. Päivä on kuitenkin liian kuuma syvälliselle pohdiskelulle ja jutustelun lomassa nauttimamme virkistävä limonadi Naissaaren kahvilan terassilla on jo huvennut. Eeva toteaa lyhyesti, että taijissa taolaista filosofiaa ei voi paeta, mutta se on vain yksi tapa tarkastella maailmaa. 

Kotona kaivelen kirjahyllystä Livia Kohnin oivallisen teoksen Johdatus Taolaisuuteen. Siinä taijin tavoitteeksi määritellään ”virrata Taon mukana luomisessa…rentoutuneella tavalla”. Tao tarkoittaa aistien maailman tuolla puolen vaikuttavaa harmoniaa, josta Chi-energia kumpuaa. Se on kahden vastavoiman (yin/yang) vuorovaikutuksesta johtuva alati muuttuva tila. Kohnin mukaan suuri osa taolaisesta harjoituksesta pyrkii Chin hallintaan ja ohjaamiseen kehossa; harjoitusten toistuessa Chi karttuu ja vahvenee, kunnes se ei enää pysy Dantienissa vaan alkaa levitä koko kehoon, jolloin harjoittaja voi ohjata sitä tietoisesti. Tämä kuitenkin edellyttää pitkällistä ja päivittäistä harjoittelua, johon nyky-yhteiskunnan kiireet lyövät kapuloita rattaisiin. 

Vallitsevaan maailmantilaan kommentoi myös Eeva keskustelumme lopuksi: ” Ihana, ettei tarvitse ajatella tai puhua kun tekee harjoitusta! Nykykulttuurimme on niin hemmetin nopea. Taiji ja sen tarjoama hidas liike, slow movement, on vaihtoehto nykyiselle elämäntyylille. Tarkkaavaisuutta se kyllä vaatii, vähänkin kun alkaa miettiä, menee ’laskuissa sekaisin’. Treeni on mielelle distraktio (harhautus) – se pakottaa tajunnan tyhjentymisen tilaan, kaikki muu tyhjenee paitsi tarkkaavaisuus.”

esittelyssä ohjaajamme

Lajin pariin voi tulla mitä erilaisimmista syistä, mutta ehkä suurempi merkitys on sillä, ketkä lajin pariin jäävät. Ohjaajamme Matti-Aleksis Hakala aloitti treenaamaan taijia vuonna 1998, koska hän omien sanojensa mukaan halusi harrastaa taistelulajia, ”jossa ei tulisi kuuma”. Matti jatkaa, että taiji ei ole helppo laji, vaan haastaa harrastajansa ja ”siinä on jännällä tavalla eri lähtökohdat kuin normilajeissa. Eli ei mikään aerobic-laji, vaan psykofyysinen kokonaisuus korostuu”. Muutamassa vuodessa Matti siirtyi myös ohjaamaan lajia. Hän kertoo tämän auttavan jäsentämään ja selkeyttämään omaakin harjoitusta, kun täytyy miettiä yksityiskohtia tarkemmin. Vanha viisaus onkin että opit parhaiten kun opetat asian muille.

Mikä sitten on saanut pysymään harrastuksen parissa näin pitkään?

”Taijityyliin on mukava liikkua ja lisäksi saa hyviä fiboja”, vastaa Matti ja jatkaa että sarjojen opetteluun on hyväksi kohtalainen liikemuisti.

Matti on monien muiden tapaan lähtenyt lajissa liikkeelle 24-liikesarjalla. Ensimmäisenä asesarjana oli 32-miekka. Asesarjojen monimutkaisempi jalkatekniikka ja aseen hallinnan mukaanaantuoma ylimääräinen elementti lisäävät haastetasoa. Laji tarjoaa lukuisia eri mahdollisuuksia ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat eri aikoina. Kokeilussa on tällä hetkellä kiinalaisen keppisarjan perustekniikka ja 18-liikkeen keppisarja.

Matti on selvitellyt taustoja kepin käytölle; historiallisesti sen juuret löytyvät silkkitieltä, jossa se oli karavaanien työkalu: kävelykeppinä, tavaroiden kantamiseen, eläinten ohjaamiseen ja turvaksi villieläimiltä ja rosmoilta. Kepin pituus vaihtelee rintakehän alaosasta kainaloon asti, eräs mitta on noin 13 kämmenen leveyttä. Tyypillinen pituus on 120cm ja paksuus 2-2,5cm, joten se on kätevä roudata verrattuna pidempiin keppeihin. Keppi on myös helppo hankkia. Tämän me treenaajat totesimme, kun Matti osti rautakaupasta useampia harjanvarsia ja lyhensi ne treenaajien käyttöön sopivan mittaisiksi.

Kepin etuja on myös että se on monipuolinen (yhdistää tekniikoita lyhyemmiltä ja pidemmiltä aseilta, kuten sapelilta, miekalta ja keihäältä). Harjoittelu on symmetristä, sisältäen vaihtuvia otteita, liukuja jne. Taistelussa (lähietäisyydellä sekä kauempaa) etuina nopea ja jatkuva nopea liike, sekä yllättävät kulmat. Perustekniikoita on useita, löytyy niin paikallaan kuin kävelynä tehtäviä, sekä lyhyitä komboja.  Harjoittelu kehittää koordinaatiota ja toimii hyvänä hartiajumppana, sekä (kuten aseilla muutenkin) voimaharjoitteluna. Matti toteaa että ”Huvin vuoksi on kokeiltu, ihmiset ihan tykänneet, vähän niinkuin keppijumppaa asenteella”. Hän toteaa että myös chikungissa löytyy keppisarja, mutta sitä ei vielä ole tehty. Matin eniten harjoittelemiin sarjoihin kuuluvat mm

  • Yang-tyylin 24-liikkeen ja 40-liikkeen sarjat
  • Chen-tyylin 56-liikkeen kilpasarja
  • eri tyylien 42-liikkeen kilpasarjat
  • lisäksi myös muita sarjoja, esim. parisarjat
  • esimerkkeinä aseista viuhkaa, miekkaa, sapelia

Qigong-puolella harjoitteluun kuuluu Chinese Health Qigong Associationin standardoimia sarjoja, kuten Ba Duan Jin, Ma Wang Dui, Yi Jin Jing, Da Wu sekä Wu Qin Xi.

Mitä tapahtuu kun et tee mitään -Seisomaharjoittelu

Puiden halaaminen on leimattu yleisessä keskustelussa höpsismiksi. Syystä, jota en tiedä, minun elämässäni puut ovat kummallisen suuressa arvossa. Halailen puita siis toisinaan oikeastikin, mutta seuraavassa myös kuvitteellisella tasolla.

Zhangzuang tarkoittaa seisomisharjoittelua, joka ulospäin saattaa näyttää mm. siltä, kuin halaisi näkymätöntä puuta.

Paikallaan seisomisen voidaan sanoa olevan polku itsensä löytämiseen, sillä siinä tapahtuu paljon sen kummemmin yrittämättä. Tarmo Hakkarainen käyttää tästä termiä ”staattinen chi kung” kirjassaan Polku sisäiseen harjoitukseen ((lämmin lukusuositus!))

Olen seisoskellut itse harjoitusmielessä vain todella harvakseltaan, nopealla matematiikalla vain muutamia kertoja vuodessa. Koskapa mieli vastustaa usein itselle hyvää tekeviä asioita, aion ottaa seisomisesta haasteen ja raportoida tuntemuksia tänne. Osaan jo nyt vajavaisella kokemuksella kertoa, että näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta kyseessä on suuri harjoitus. Fyysinen rankkuus näyttäytyy kipuina, kun emme vielä osaa päästää irti turhasta jännityksestä. Myös mieli on varsinainen hokkuspokkusten temmellyskenttä, joka haluaa luovuttaa epämukavaksi muuttuvasta asennosta ja viedä sinut lukemattomien päivänpolttavien asioiden pariin.

Päivittäisellä harjoittamisella oman edistymisen pitäisi olla huomattava ja sen verran palkitseva, että viitsii jatkaa. Harjoituksen päämäärä on houkutteleva; tukosten vapauttaminen pitäisi tuntua rentoutena myös omassa taijitreenissä. Itselle tuntuu tärkeimmältä hahmottaa, että mikä on se intensiteetti, kun puhutaan rentoudesta fyysisen harjoituksen yhteydessä. Eli ei saa rentouttaa liikaa tai liian vähän. Ei käyttää liikaa voimaa eikä liian vähän. Tuntuu että taijin parissa tähän opetteluun on jo mennyt puoli ihmisikää. 

Seisomaharjoittelussa on eri tyylisuuntia, mutta luonnehdin tässä itselleni opetetun ja hyväksi havaitun mallin; Alkuun ohjaajan kannattaa tarkistaa asento, jotta seisoskelija osaa löytää siihen omin neuvoin.

Ennen seisoskelua kannattaa lämmitellä kehoa, vaikkapa heiluttelemalla ja hytkyttelemällä.  Lähtötilanne (naisilla) on lantionlevyinen haara-asento, polvet viedään hieman koukkuun, että tulee pieni kulma lantioon (lukkosuoraa linjaamista ei lajissa tunneta). Virheet asennossa kostautuvat ja takakenossa seisominen on pahinta. Häntäluuta on vietävä hieman torson alle, jotta alaselkä rentoutuu.

Itse vein vuosikausia asentoa taijitreenissä muutaman millin liikaa, mutta tilanne helpottui, kun ymmärsin liioittelevani lantion kippaamista. Eli hienosäädöstä on todellakin kyse. Takamusta ei myöskään kannata viedä pitkälle, mikä tapahtuu helpommin, jos vajoaa asennossa syvemmälle. Kieli lepää etuhampaiden takana kuten harjoituksissa aina muutenkin: koko keho valuu raskaasti alaspäin, vain päälaki on kevyt ja niska rento. Raskaat jalat tuovat tunteen, että jaloista kasvaa juuria, jotka maadoittavat meidät Maan painovoiman vetäminä. Kyynärpäät osoittavat alaviistoon mutta kädet muodostavat kaaren. ”Pallot kainaloissa” varmistavat energian virtaamisen vapaasti. Sormet eivät kosketa toisiinsa, peukalo on auki ja pikkusormet kääntyvät hiukan lähimmäksi itseä kuin muut sormet.

Hengitykseen keskittyminen saattaa aiheuttaa jännitystä, samaten liika innokkuus saada chi-kokemuksia on haitaksi. Tähän pätee vanha viisaus; älä odota mitään mutta ole valmis kaikkeen. Next level -tavoite olisi olla miettimättä yhtään mitään. Ylipäätään kaikki yrittäminen ja suorittaminen on syytä hylätä ja keskittyä vaan olemaan. Paras ja mieliinjäävin neuvo on ollut keskittyä ”sisäiseen hymyyn”. Mielikuvana se on positiivinen ja tarpeeksi epämääräinen 🙂

Kroppa mukautuu nopeasti ja saa juonen päästä kiinni säännöllisellä harjoittelulla. Aluksi harjoittelu on epämukavaa kärvistelyä, joskin se kasvattaa stressinsietokykyä. Kaikenmoiset harjoituksen alkuvaiheen kolotukset johtuvat siitä, että kroppa tasapainottaa virheasentoja ja tukoksia, näiden pitäisi mennä ohi parissa viikossa. 

Päivien kuluessa tasapainoon palaaminen on nopeampaa. Suositus lienee 20-30min päivässä ja jonkun mukaan ideaali olisi kaksikin tuntia, mutta kultainen keskitie lienee tässäkin kohdallaan.

Itse aion käyttää vartin seisoskeluun päivittäin, ainakin alkajaisiksi. Heitän haasteen myös muille jaostomme treenaajille, koska kokemukset ja vaikutukset lienevät tässäkin lajissa yksilöllisiä ja niistä olisi hienoa kuulla.

Oikeastaan kehon raskaudessa ei ole kyse mielikuvasta vaan siitä että jalkojen kudokset todella tuntuvat valuvan alaspäin, kun ne viimein oppii rentouttamaan. Itse koin vuosien treenaamisen jälkeen ahaa-elämyksen tässä suhteessa. Kuvailin ihastuneena tunnetta ääneensanoen ”tuntuu että opin juuri seisomaan!”Jalkojen kautta olemme yhteydessä maahan ja päälaen nosteen kautta taivaaseen, vanha kunnon materia – aineettomuus -kombo ja ihminen siinä välissä, välittäjäaineena pohtimassa osaansa. Ideana seisomameditaatiossa on saavuttaa rentoutunut tila, sillä jos sitä ei pysty saavuttamaan paikallaan, ei se onnistu oikein liikkeen kauttakaan.

Salaisuus voi piillä myös kua-alueen ja kasvojen rentouttamisessa, sekä mielikuvassa, jossa luut pysyvät paikoillaan mutta pehmytkudokset valuvat alaspäin. Itse koen että jo aivan alkuun taijin periaatteista opituissa säännöissä ovat suurimmat totuudet; pään pitäminen kevyenä tekee asennosta selkeästi vapaamman. Maan energiat tuntuvat pitävät liiaksi otteessaan, jos ei muista päälaen nostetta kohti korkeuksia. 

“If you can empty your mind of all thoughts
your heart will embrace the tranquility of peace.
Watch the workings of all of creation,
but contemplate their return to the source.”

Tao Te Ching, verse 16

Taustaa

Kiemurtelen aina, kun minulta kysytään kauanko olen harrastanut taijia. Tunnen että sillä punnitaan jotenkin osaamistasoa ja määrällisesti on vaikea kuvata mitä laji on minulle antanut. Siinä missä yksi saavuttaa vuodessa huikeat tulokset, voi joku toinen vielä vuosienkin päästä harjoitella vielä perusasioita. No, tunnustan heti että minulle laji on vaikeimmista vaikein. Ehkä siksi olenkin jäänyt sen pariin, välillä itkien kotimatkalla epäonnistumisia ja ylitsepääsemättömän tuntuisia haasteita, välillä nauttien kun elämä avautuu kauniina ja tunnen olevani osa kaikkeutta. Monet omaksuvat liikkeet tuosta vaan, itse edustan ääripäätä epäliikunnallisena ja multihitaasti oppivana. Siunattu erilaisuus joo, mutta kyllähän tällainen vastaanottavuuden kirjo asettaa valtavia haasteita myös ohjaajille.

”Piiska”

ei mikään tyylipuhdas asento, liikkeen hienosäätö oli mahdottoman hankalaa kun toteutin kuvat itselaukaisimella ja juoksemalla kuva-alalle. Helpompi olisi ollut pitää laukaisinta kädessä, mutta se näytti todella hoopolta.

Kysymys jota en koskaan kuule (koska vastaan siihen aina samalla kun kysytään mitä harrastan), että mitä se taiji oikein on? ”Se on semmoista liikemeditaatiota.” Jos koen että kysyjää oikeasti kiinnostaa saatan jatkaa: ”Taiji on vanha kiinalainen martial arts -laji, jossa kukin raaja tekee omaa juttuansa erilaisissa liikesarjoissa. Hirmuisen vaikeaa!” Sanoessani näin, kuulen taijin esi-isien kääntyvään haudoissaan raskaasti huokaisten, joten tulevien viikkojen aikana koetan paikata tilanteen kertomalla omia tunnelmiani ja kokemuksiani taijin harrastajana. Liikkeet ovat vain pieni osa lajia, muodon sisään (osin näkymättömiin) kätkeytyy lukematon määrä osa-alueita, joiden nyansseihin vaaditaan paljon paljon harjoittelua (mestaritasoon sensemmoiset kolme ihmisikää). Haastattelen tähän blogiin myös lajitovereitani ja ohjaajia, sekä koetan visuaalisesti tuoda esiin asioita, joille ei oikein ole vastinetta sanojen maailmassa.

Jo pelkkä lajin nimi on jännä, sen näkee kirjoitettavan eri tavoin. Ekoina vuosina harrastukseni oli tai chi, mutta sitten vakiintui (Jyväskyläläiseen Jigotai-jaostoon liittymiseni myötä) Suomessa enemmän käytetty taiji-termi. Taijiquan on kiinaa ja tarkoittaa taistelutaitoa, mutta osa harrastajista kiinnostuu lajista sen terveysvaikutusten myötä. Karvas totuus on, että me suomalaiset emme vielä olleet kunnolla laskeutuneet puista, kun kiinalaiset jo kehittivät meridiaaneja avaavia harjoituksia.  Taistelutaitoja eniten liippaavat pariharjoitteet eivät ole koskaan olleet oman kiinnostukseni kohteena, mutta kohteliaasti olen niitä kumminkin kokeillut. Jokainen taijiliike on variaatio jostain itsepuolustuksen taktiikasta, esim. isku, torjunta, veto, painaminen, halkaisu. Näistä voisi kertoilla varmastikin lisää jatkossa.

Taiji-kuvio on tuttu länsimaissakin, edustaen alati muuttuvaa tasapainoa eri vastavoimien välillä. Karkeasti yksinkertaistaen taijiharjoitus onkin tyhjän ja täyden välistä vuorovaikutusta. Tyhjä ollen absoluutti, kaiken takana oleva tyhjyys ja tasapaino (vaiko kaaos, kuka tietää), josta ilmenee aineellisessa maailmassamme toimintana näkyvä energia. Kosmoksen lainalaisuuksien mukaisesti ensin tulee aikomus, sitten vasta materiassa näkyvä liike. Energia (Chi) virtaa sinne, minne sen ohjaamme. Hyvin varhaisessa vaiheessa sain maistiaisia lajin syvälle ulottuvista vaikutuksista; en oikein osaa sitä sanoiksi pukea muuten, kuin että tuntui että löysin yhteyden myös vasempaan puoleeni :´D

Taijissa onkin sekä ”tyhjän käden” liikesarjoja, että asesarjoja (joista itse tykkään tehdä miekkaa ja viuhkaa). Sitten on vielä erilaisia wanhojen kiinalaisten sukukuntien muotoilemia tyylisuuntia, joista Yang ja Chen löytyvät omasta harjoitusohjelmastani. Pähkinänkuoreen muotoiltuna: Chen on energioiltaan erilainen ja sisältää nopeampia liikkeitä kuin Yang-tyyli. Muista tyyleistä en tiedä yhtikäs mitään, joskin välillä ohjaaja saattaa huomauttaa jonkin tietyn opeteltavan liikkeen olevan Wu-tyylistä. Olen myös tietoisesti rajannut harjoiteltavien sarjojen määrää, kun on tätä muutakin elämää elettävänä, henkilökohtaisesti tykkään mieluummin opetella jonkun sarjan syvemmin, kuin monta sarjaa kevyemmin. 

Koen, että taijin kautta kiinnityn tietoisesti maailmankaikkeuteen. Enkä yhtään sen vähempää. Harjoittelemalla opin tunnistamaan elämänenergian ja hakemaan tasapainoa niin keholle kuin siinä matkaavalle mielellenikin. Kiitos ja kumarrus kärsivällisille shifuille, ohjaajille ja lajin harrastajille tämän upean ja monipuolisen lajin opettamisesta. Aloittelija ei voi oppia taijia ilman fyysistä kontaktia, eli videolta ei oppi siirry harjoittelijaan. Säännölliset treenit ja ohjaajien korvaamaton apu takaavat, että harjoitus menee oikeaan suuntaan. Lisäksi kotona voi harjoitella pienessäkin tilassa ainakin liikesarjan osia tai siirtymiä, ja silloin toki voi videolta tarkistaa treeneissä läpikäytyjä asioita. 

Entisenä joogaajana pidän aina huolen, että en syö raskaasti tai juuri ennen treeniä. Myöskään nälkäisenä ei ole hyvä harjoitella. Toisin kuin joogassa, taijiharjoituksen lomassa saa juoda vettä. Kilahdin aikoinaan niin suurella intensiteetillä joogamaailmaan, että kohtalo päätti vähemmän lempeästi selkäni rikkomalla siirtää minut pois täydellisestä muun elämän hylkäämisestä. (selvyyden vuoksi sanottakoon etten usko että jooga oli syynä rampautumiseeni, mutta en koskaan pystynyt enää palaamaan lajin pariin). Uutta lajia etsiessäni valitsin kultaisen keskitien, hyvin rauhallisen mutta sinnikkään harjoittelurytmin. Siinä missä nuorena ja hyvässä fyysisessä kunnossa harjoittelin päivittäin, nyt harjoitustahti on vakiintunut kolmesti viikossa tehtävään treeniin, parisen tuntia kerrallaan. Lajien eroavaisuuksia etsiville kerrottakoon että taiji ja chikung tehdään seisten, liike on virtaavaa ja mielestäni (karkeasti erotellen) huomattavasti vähemmän fyysisesti haastavaa kuin astangajooga. Taijin vaativuus tulee liikesarjojen opettelusta ja sitten tie onkin auki koko lopun ikää kehittyä sisäisissä liikahduksissa.

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä on mainittava vielä oleellinen osa taijiharjoittelua, nimittäin Chikung! Ah se on oikea superlatiivi mitä tulee mielen rauhoittumiseen ja hyvään oloon. Chikung tarkoittaa energiaharjoittelua, joten se on yläkäsite, jonka alle myös taijin voi lukea. Harjoitusten tavoite on mm avata meridiaaneja, sekä tasapainottaa ja vahvistaa omaa elinvoimaa. Siinä hengitys on (ainakin itselle) vielä isommassa roolissa kuin taijissa. Erilaisia chikung-sarjoja on lukemattomia, mutta niistäkin olen valinnut arkeeni vain muutamia (Ba duan jin, Ma wang dui, Wu Qin Xi (tuttavallisemmin viiden eläimen leikki), Yi jin jing, Dragon&Tiger). Ja jepjep, tämänkin voi kirjoittaa qigong, ota näistä nyt sitten selvä. Mahtavaa on, että Chikung-harjoituksia voi oppia nopeallakin aikajänteellä, tehdä vaan ohjaajan mallin mukaisesti ja muotokieli on vähemmän kurinalaista kuin taijissa. Harjoitukset johtavat hyvällä tavalla egon pienenemiseen, sillä jos ei keskity liikesarjaan, vaan herpaantuu pohtimaan niitänäitä, seurauksena oma harjoitus hajoaa välittömästi atomeiksi. Kutsun itse joitain liikkeitä egontappajiksi; Jos ego on saanut vallan, on äärimmäisen vaikea muuttua harjoituksessa apinaksi. Karhu nyt vielä menee, onhan se nyt tosi symppis, kun läntystää ja hieroo mahaansa. Kauriskin on siro ja kestävä, vaikkakin säikky, mutta että haluta olla apina? Näihin mietteisiin, ensi kertaan.