valokuvaus

Wu Qin Xi – Viiden eläimen leikki

mainitaan usein kaikkein vanhimmaksi tunnetuksi chikung-harjoitukseksi. Sen alkujuuret ovat shamanistisessa tanssissa ja se on niin vanha, että vaikka löisin tähän jonkun useiden Kiinan dynastioiden takaisen vuosiluvun ajalta ennen kuin aikaa virallisesti vielä laskettiin, en usko kenenkään meistä oikeasti ymmärtävän, miten wanhasta tiedosta onkaan kyse. Myös se, että tieto ja taito on levinnyt tänne lähelle pohjoisnapaa, on käsittämätön ihme! Ainakin semmoinen tunne tulee, kun katsoo kiinankielisiä videoita sarjasta. Ne tuntuvat tässäkin ajassa edustavan hyvin vierasta maailmaa.

Ja silti kun harjoitusta pääsee itse tekemään, outous karisee. Myös jos on yhtään isompi ego, sille saa heittää hyvästit viimeistään siinä vaiheessa, kun tekee sarjaa julkisilla paikoilla ja vuorossa on apinaliike. Tässä harjoituksessa haetaan nimittäin mielikuvia kunkin eläimen olemuksesta. Viiden eläimen leikki on pompsahdellut esiin silloin tällöin jaostomme kurssiohjelmassa ja lisäksi Zhangin leireillä vuosien varrella. Viisi harjoitusta vaikuttavat kehossa kokonaisvaltaisesti – niihin liittyvät hengitys, venytys, tasapainoilu sekä erilaiset kierrot. Ne auttavat säätelemään Chin virtausta kehon kanavien läpi, sillä liikkeet perustuvat perinteisen kiinalaisen lääketieteen tietoihin sisäelimiemme toiminnasta, sekä energiankierrosta meridiaaneissa ja suonissamme.

Koska harjoituksessamme on kyseessä Chinese Health Qigong Associationin standardoima versio, on myös tutkittua tietoa, että kyseinen sarja todellakin vaikuttaa meridiaaneihin. Perimätietona säilyneitä vuosituhanten takaisia liikkeitä on saatettu optimoida parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Maailmalla on myös muita viiden eläimen sarjoja, joista esimerkkeinä huomattavasti pidempi versio, jossa esimerkiksi karhulla on neljäkin eri muunnelmaa sen kävelystä, sekä harjoitus, jossa se osoittaa aurinkoa ja pitelee kuuta. Lisäksi Wudang-vuoren alueelta peräisin olevassa viiden eläimen harjoituksessa on tiikerin ja kurjen seurana lohikäärme, leopardi ja käärme.

”Harjoitus auttaa torjumaan sairauksia, sekä edistää raajojen ja nivelten toimintaa. Jos kehossa on vaivoja, tulisi yhtä eläimistä harjoittaa hikoilemiseen asti ja peittää vaivaavat kehon osat jauheella”

Sānguó zhì, Kolmen kuningaskunnan kronikka

Sarjassa venytellään kehoa monipuolisesti ja myös tasapuolisesti eri suuntiin. Aivojen kahtiajakoisen luonteen huomioiden liikkeet toistetaan vasemmalle ja oikealle kiehtovan kiinalaismusiikin tahdittamana. Toistojen määrää voi myös säädellä oman tuntemuksen mukaan tai tehdä vain yksittäisiä liikkeitä. Ne kohdistuvat mm. selkärankaan, keskivartaloon, sormiin ja varpaisiin, sekä harvemmin käytettyihin lihaksiin. Selkärangan liikkuvuus onkin todella olennaista hyvinvoinnillemme.  Mutta kuten ohjaajamme Matti on todennut, liikkeitä ei saa suorittaa kuin aerobictunnilla. Vaatii ainakin itseltä luonteenlujuutta himmailla kehon maksimiliikkuvuudesta 70% tehoon, ettei tule aiheuttaneeksi jännitystä, kun siitä juuri koetetaan pyrkiä pois! Parhaimmillaan yllänkin ehkä vain noin 80:een prosenttiin ja silloinkin kehossani on yleensä kipuja säätelemässä liikeratoja, ennemminkin kuin että onnistuisin itse rajoittamaan itseäni.

Harjoituksen eläimet ovat tiikeri, peura, karhu, apina ja kurki. Sarjassa huomio on niiden luontaisessa tavassa liikkua ja samalla jäljitellään eläimen henkeä: Tiikeri edustaa kehollista rohkeutta ja voimaa.  Peura puolestaan henkisyyttä, kepeyttä ja lempeyttä. Karhu symboloi maata, vakautta ja kiinteyttä. Apina ilmentää ihmiskuntaa, terävää älyä, näppäryyttä ja taitavuutta. Kurjen ylväys, sulous ja nopeus ovat taivaan elementtejä.

Kun tarkemmin ajattelee, ihmisenä oleminen tuntuukin kuin olisi eläimen kehoon liitetty henki. Meissähän on todistetusti myös kala-, matelija- (aivorunko) ja nisäkäsaivot (aivokurkiaisen yhdistämät isot aivolohkot). Silloin kun tuntuu hassulta matkia apinaa, niin olemme juuri aktivoineet nisäkäsaivojamme. Tämä tapahtuu myös karhuliikkeessä, kun saman puolen käsi ja jalka liikkuvat. Mutta kun nyt kerran tuli aivoista puhe, aivokuori on se ”ihmisin” osa meistä, jonne sijoitetaan mm. tunteet, mielikuvitus, tutkiminen, sekä tietoisuus jostain suuremmasta.  Sen hermosyyt toimivat ristikkäisesti, eli oikea ohjaa vasenta puolta kehosta ja toisinpäin. Ja tämän ristikkäisyyden harjoittamiseen parhaita keinoja on yllätysyllätys – chikung!

Viidellä eläimellä on kullakin myös omat ns kämmenmuodot, jotka vaihtelevat nipuista tiettyjen sormien koukistamiseen (peuran sarvet) ja tiikerin raatelukouriin. Tietyissä kohdin keskitytään eri meridiaanipisteisiin, sillä liikkeen sisäelimiin vaikuttavia meridiaaneja kulkee kuusi käsien kautta ja jalkojen kautta myös kuusi. Kukin eläinharjoitus sisältää kaksi eri osaa joista toinen (yin) vaikuttaa enemmän meridiaaniparin toiminnallaan muutosta aiheuttavaan elinenergiaan sekä toinen kehon läpikulkureittejä edustaviin Yang- elimiin. Meridiaanit on laaja aihe, joihin voisin palata myöhemmin vaikkapa Ma Wang Dui -sarjan esittelyssä.

Sillä niin mukavaa kuin olisikin  kirjata tähän yhdenmukainen lista jokaiseen eläinliikkeeseen liitettävästä meridiaanista, löytämäni tieto oli hämmentävän ristiriitaista. Sarjan isäksi tituleerattu Hua Tuo ei jättänyt jälkeensä kirjallista viitteitä, saati piirrosmateriaalia, mutta hänen oppilaansa elivät pitkän iän viisausperinnettä jatkaen.

Perinteinen kiinalainen lääketiede tuo vielä yhden tason Viiden eläimen leikkiin: ”Wu xing” tarkoittaa suomeksi ”viittä elementtiä”, mutta ennemminkin kyse on energian eri tiloista, Chi:n muutoksista. Symbolisesti näitä viittä energialiikettä edustavat puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Jokaisessa ihmisessä ja prosessissa on mukana kaikki nämä elementit vuorovaikutuksineen. Ihmisellä on yleensä yksi elementti, joka on perittyjen ja hankittujen ominaisuuksien vuoksi ylikorostunut hänen elämässään (Denis Vinokur). Se heijastuu näkemyksistä, odotuksista, persoonallisuudesta, merkittävistä päätöksistä, fyysisistä vaivoista, sekä vaikkapa tavasta reagoida stressiin. Suurin osa meistä työstää yhden tai kahden elementin epätasapainoa.

Elementtien erilaiset liika- ja vajetilat saavat aikaan masentumista tai tunteiden kuohuntaa, riippuen siitä kuinka paha epätasapaino on.  Yleisin tapa kuvata viiden elementin vaikutuksia toisiinsa on ympyrämalli, josta voi tulkita kuinka elementit kehällä joko toimivat luovasti tai toisiaan tuhoten, mutta se ei vastaa eläinten järjestykseen – kysymys kuuluukin, että miksei?

Maallikkotutkimuksissani löysin selityksen, miksi tietoisuuden avaimia käsissään pidellyt Hua Tuo ei mukaillut nykyään vallalla olevaa elemenettioppia. Vasta kun elementit sijoittaa maakeskeisesti (Lo Shu), asiat käyvät järkeen ja liikesarja tulee piirtäneeksi yhden varhaisimmista universaaleista symboleista maailmankaikkeudesta (Kolovrat – S-shaped vortex of life, S. Balaneskovic, 2018) Yksinkertaiselta vaikuttava harjoitus kätkee näin sisälleen valtavan monimuotoisuuden. Hua Tuolla oli hyvin laaja tietämys taivaankappaleiden liikkeistä ja kunnioitus niiden vaikutuksista ihmiseen. Hän perusti eläinten järjestyksen sen ajan maailmankuvaan, joka sanalla sanoen tuntuu tämän ajan kaaoksen keskellä kulta-ajalta.

Nyt seuraa luettelo, joka saattaa olla tylsä jos ei ole tätä liikesarjaa päässyt harjoittelemaan. Itse koen että on mielenkiintoista oppia teoriaa, kun on tullut tehtyä sarjaa kuitenkin vuosien varrella lukuisia  kertoja:

Peuran liikkeet auttavat parantamaan munuaisten toimintaa ja vähentämään vyötärörasvaa. Elementti on vesi, jonka ongelmat ilmenevät hermostuneisuutena ja itseluottamuksen puutteena (liikaa veden energiaa) tai vähäisenä veden energiana, jolloin kaikki tuntuu vaikealta. Peuraliikkeiden meridiaaniksi mainitaan munuainen/virtsarakko.

Tiikeriliikkeiden elementiksi mainitaan puu. Kun puuenergiaa on liikaa, ihminen on aggressiivinen ja kokee hankalaksi tehdä liikkeitä rauhallisesti. Vähäinen puun energia voi näkyä turhautumisena ja voimattomuutena. Meridiaanilinjan muodostavat Maksa/sappi.

Apinaliikkeiden meridiaaneja ovat Sydän/ohutsuoli , sekä lisäksi myös länsimaissa vieraammat energiat eli Kolmoislämmitin/sydänpussi. Tulen epätasapainossa liiallisuus on kuumuutta (tulehdukset) ja rasittaa erityisesti sydäntä. Käytös voi olla maanista. Liian vähäisenä tulienergia näyttäytyy epäsosiaalisuutena sekä tunne-elämän tyhjyytenä.

Karhun liikkeet edustavat maata. Liiallinen maa-elementti aikaansaa ylipainoa, sekä kosteutta elimistössä (lima, turvotus). Vähäinen maaenergia näyttäytyy turhana huolehtineisuutena. Meridiaani on Perna/mahalaukku.

Kurjen meridiaani on Keuhkot/paksusuoli. Liiallinen metallin energia tuntuu liikana voimana tai jäykkyytenä, sekä ilon puutteena. Liian vähäinen metallienergia ilmenee heikkona itsetuntona, sekä kyvyttömyytenä päästää irti vanhoista asioista. Fyysisesti voi aiheuttaa ummetusta.

Ummetuksesta on vaikea keksiä aasinsiltaa siihen tosiasiaan, että perimmiltään olemme Valon ja tähtien lapsia. Jos näemme trombin pyörittävän hiekkaa tai vettä, emme näe itse voimaa vain aineen, jolla se leikkii. Solumme ovat ikuisia, samat atomit kiertävät maapallolla kehosta toiseen ja niiden alkuperä on samaa kosmosta kuin esimerkiksi aurinkokuntamme.

Kun koetamme löytää tasapainoa elämäämme, tämä harjoitus on hyvä alku, ainakin yhdistettynä itselle sopivaan ruokavalioon ja riittävään määrään unta. Harjoitus kestää tyypillisesti reilut 13min ja sen päätteeksi kämmeniä hierotaan toisiaan vasten ja sivellään päätä ja kasvoja. Koska kyse on energiaharjoituksesta, tykkään ajatella että saan hyviä energioita lisättyä ja liikkeelle, sekä samalla eliminoitua huonoja energioita. Lopuksi harjoituksessa kierrätetty energia  pyritään palauttamaan Dantieniin.

Elementtiopista kiinnostuneille on olemassa myös ihan oma harjoituksensa (Viiden elementin harjoitus). Liikesarjoista kukin löytää omia suosikkejaan ja itsekin pidän kyseisestä harjoituksesta. Viiden eläimen leikin anti itselleni on lähinnä juuri tuo leikkisyys, jota minulta selvästi puuttuu. Jos ottaa itsensä liian vakavasti, sellaisen elämän myös saa. Parhaimman ymmärryksen sarjan vaikutuksista olen saanut, kun olemme tehneet musiikin mukaan sitä putkeen muutaman kerran. Chikung on itse koettava, auttaa kun ympärillä on myös muiden treenaajien samansuuntaiset energiat. Kannattaa aluksi panostaa liikkeiden oikeaoppiseen suorittamiseen ohjaajan avustuksella, sitten keskittyä hengitykseen ja vasta lopuksi ottaa mukaan mielikuvat eläinten olemuksesta. Kun harjoitus lähtee sujumaan, mieli on tyhjä mutta samalla täynnä hyvää oloa ja keskityt hienosäätämään liikettä. Hengitys sujuu niin luonnollisesti ettei siihen tarvitse kiinnittää huomiota.

PS. Kirjasuosituksia; Maria Juselius on kirjoittanut pari mielenkiintoista ja hyvää kirjaa kiinalaisesta lääketieteestä. Lisäksi yöpöydältä löytyy Denis Vinokurin teokset Terveyden kiinalainen käsikirja ja Tuli, maa, vesi, jotka ovat kauniita ja selkeitä tietopaketteja.

PPS. Ehkä kaikkien aikojen paras leffasuositus; Kungfu Panda! Kaikista eläinhahmoista samaistun eniten ehkä juuri siihen ❤

Leiritunnelmia – Never give up!

Odotan aina taiji/chikung- kesäleiriä hieman jännityksensekaisin tunnelmin. Harjoituksissa on haastetta: tarvitaan fyysistä lihastoimintaa, mutta yhtä lailla keskitytään sisäiseen harjoitteluun ja mielenhallintaan. Pohdin että mikä se laittaa ihmisen vaatimaan itseltään niin paljon. Ehkä tarvitsen vastapainoa nautiskelevalle elämäntyylilleni. Nytkin nimittäin varasin ektratunnin menomatkalle, että ehdittiin pysähtyä Ähtärin vanhaan pappilaan kahville ja jäätelöannokselle 😀

Kuortaneen leiri on kolmipäiväinen ja Suomen Wushuliiton järjestämä (wushu tarkoittaa kiinalaisia kamppailulajeja). Treenaajia kokoontui tänä vuonna Jyväskylän porukkamme lisäksi Lappeenrannasta, Oulusta, Helsingistä, Vaasasta, Lahdesta ja Seinäjoelta.

Perjantain vietimme tutun Ba Duan Jin -sarjan parissa, mutta hienosäätöä oli tehtävänä vuosienkin opettelun jälkeen. Tässä chikung-sarjassa kahdeksan liikettä toistuu symmetrisesti eri puolille tai eteen/ylöspäin. Liikkeiden nimet ovat tarunhohtoisia, kuten Taivaan kannattelu tai Lohikäärme juo joesta. Viimeksimainitun kohdalla saan mestareilta hyväksyvän huomion ”Good!” ja vatsani hymyilee salaa pienesti. Mieli on hyvä, vaikka en muistanutkaan tehdä suosituksen mukaan ”vain 70% teholla”. Teen hiljaisen sopimuksen itseni kanssa ottaa chikung jokapäiväiseen ohjelmaan, koska vain siten siitä on todellista hyötyä. Aikaa se vie noin puolisen tuntia seisomaharjoitukseen yhdistettynä.

Päävalmentajamme, shifu (=mestari) Zhang Fang on monien taitojen ja meriittien mies. (https://www.healthqigong.fi/opettajat/) Lauantain treenipäivä alkaa Ji Ben Gong -harjoituksilla, lihasten lämmittelyllä ja nivelten pyörittelyllä. Erityinen huomio on ranteissa ja nilkoissa, lantiossa ja polvissa. Zhang suosittelee, että taijissa jalkavoiman lisäksi on hyvä myös laajentaa liikeratoja venyttelemällä. Molempien näiden harjoittaminen on hyvä tie ”next levelille”. Makean venyttelyn lomassa vuoroon tulee hillitön liike, jonka muistan yrittäneeni tehdä elämässäni vain kerran ja totesin sen jumalattoman vaikeaksi (näin sen Edlund & Mitchellin kirjassa Daoist Nei Gong for women ja totesin etten vain yksinkertaisesti pääse kuvan mukaiseen asentoon ja luovutin): siinä avataan lantiota menemällä lattialle siten että jalkaterät osoittavat sivuille ja yläkropan painon voi laittaa kyynärvarsille (jotka ovat lattiassa).  Moni muukin hihitteli venytyksen mahdottomuudelle, mutta miten hyvä olo siitä tulikaan! Kun sai kammettua itsensä lattialta, kaikki ympärillä alkoi näyttää kirkkaammalta ja tuntui kuin olisi nähnyt paremmin! Tätä harjoitusta suositellaan tehtävän kymmenisen minuuttia päivässä. Se auttaa myös kehon virheasentojen (erityisesti polvien) korjaamisessa. Piirsin muistikirjaani venytyksestä kuvan, joka näyttää auttavasti myyttiseltä sammakolta. Netissä kyseinen liike näkyy löytyvän juuri nimellä sammakkovenytys.

Elämänenergia näyttäytyy vastakohtina, jotka nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Näin sisäinen ja ulkoinen eivät sulje toisiaan pois. Ulkoisessa harjoituksessa Zhang palauttaa mieleen yhdenaikaisuuden tärkeyden; kun kyynärpää liikkuu, polvi liikkuu myös. Kun olkapää liikkuu, myös lantiossa tapahtuu liike samanaikaisesti. Jalat ja kädet ovat synkassa ja liike lähtee selästä. Painopiste on hengityksen myötä Dantienissa, alavatsalla. Tämä on looginen alue myös syystä, että yläosa ihmisessä on painavampi kuin alaosa. Epäsuhtaa kompensoidaan ajattelemalla jalat raskaiksi ja siksikin juurtumista täytyy vähän harjoitella.

Sisäinen harjoitus viittaa harmoniaan hengityksessä, sekä yleiseen valppauteen; mieli kohdistuu luontaisesti harjoitteeseen, aikomus liikkeestä ajoitetaan liikkeen edelle. Liikkeet näkyvät pehmeinä, mutta lihakset eivät ole pehmeät, vaan niissä on aina jonkinlainen hereillä oleva keskittynyt tietoisuus. Hyvä muistisääntö onkin Zhangin opetus 50% pois täydestä voimasta. Eli liike ei voi olla löysä eikä jäykkä, muuten ei huomaa milloin liike muuttuu tyhjästä täydeksi ja päinvastoin. Jokainen yksittäinen liike sisältää kaiken; se alkaa YIN ja päättyy YANG.

Minulle on vaaran paikka kuulla samoja asioita toistettavan kerta toisensa jälkeen; voi luulla että koska asiat TIETÄÄ, se riittää. Jos tieto ei siirry toiminnaksi, oppimista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Jos liike on vain osittain oikein, ei chi (elämänenergia) vielä liiku kehon kanavissa niin kuin pitäisi. Se taas on vähän niin kuin sabotoisi virtausta vesiletkussa tallaamalla sen päälle. Toki vaatii aikaa ja armoa itselle saada pala kerrallaan omaa asentoaan parempaan suuntaan. Tällä kertaa huomasin laiminlyöneeni ajatusta tyhjästä rintakehästä, sekä vastaavasti täydestä tunteesta lapaluiden avautuessa.” Toinen hunningolle jäänyt seikka oli painon vieminen päkiöille tietyissä liikkeissä, sillä jalkaterien Yongquaneissa (suomeksi ”Kupliva Lähde”) sijaitsee tärkeä energiakanava maahan. Leirin perusteellinen oleellisten asioiden mieleenpalauttaminen olikin todella tarpeen, koska vaikka harjoitus voi näyttää yksinkertaiselta, siinä on loputtomiin hienosäätöä.

Ihminen oppii parhaiten tekemällä virheitä, joten on hyvä saada tasaiseen tahtiin esimerkkejä myös miten jonkin yksityiskohdan voi tehdä väärin. Näitä tulikin kiitettävin väliajoin, ja ne saivat Zhangin huokaisemaan: ”Meillä on ongelma!” tai väliin myös ”Aika hyvä, mutta vielä pieni juttu…” Hän muistuttaa myös, että taiji on elämäntapa, jota ei voi omaksua lyhyessä ajassa, vaan se vaatii paljon harjoittelua ja toistoa. Aloittelijalta voi odottaa alkulämmittelyn lisäksi keskimäärin vain noin kolme varttia keskittymistä ja vastaanottokykyä. Tauolla tunnustan, että yhden ainoan kerran, vuosia sitten, sain ohimenevän ajatuksen että osaan! Shifua naurattaa. Onneksi ajatus pysäytti minut perinpohjin ja tajusin tietäväni vielä vähemmän mitä kuvittelin.

Leiripäivien treenit päättyvät iltakahdeksalta. Lauantaina klo 19.55 tuntuu että vaikka keho ja pää tietävät hyvin, mihin jalka kuuluu laittaa, se ei enää jaksa ottaa käskyjä vastaan vaan tahtoo löpsähtää vähiten energiaa vaativan välimatkan päähän. Onneksi ohjelmassa seuraavaksi on loputon kahlaaminen matalassa Kuortaneenjärvessä, jossa ennen vastarantaa kuitenkin lopulta päätyy uimaan jonkinlaista mahapohjaa. Saunanlauteilla mainitaan, että tämä leiri ja sen odottaminen ovat kesän ehdoton kohokohta.

Vielä iltanuotioltakin löytyy virkeää porukkaa, vaikka kello lähenee puoltayötä. Kysyn mikä on Zhangin varhaisin kokemus taijista ja kuulen hänen aloittaneen wushun parissa jo 12-vuotiaana. Kiinnostus oli lajeissa, joissa pääsi hyppimään paljon, joten hänen oman shifunsa esittelemä taiji ei nuorta Zhangia vakuuttanut.


Opinnot urheilun ja opettamisen parissa ohjasivat tekemään valintoja ja hän kääntyi enemmän kohti sisäisiä taistelulajeja. Taijia hän on harjoitellut kouriintuntuvan paljon, rahaa ja aikaa säästelemättä: ”Se on ollut helppo laji oppia”. Mikä hienointa, hän sanoo päätöksen tuntuvan edelleen oikealta. Oppiminen jatkuu edelleen ja joka vuosi hän käy Kiinassa päivittämässä tietojaan ja taitojaan.

Edelliskesänä juhlimme leirillä Zhangin jo 30-vuotista opetustaivalta Suomessa. Kysyn, onko jokin muuttunut vuosien saatossa? Opetusmetodeissa on tapahtunut suuri muutos, hän kertoo: ”Alusta asti fokus on ollut liikkeen opettamisessa turvallisesti. Lisäksi liikkeen korjaamista on ollut paljon. Kiinassa opetuskulttuuri saneli, ettei kukaan kysellyt perusteluita vaan kaikki tekivät täsmälleen niin kuin sanottiin”. Suomalaisilla on erilainen ajattelumalli ja Zhang kertoo, että täällä monet kysyivät alusta alkaen MIKSI liike tehtiin, niin kuin tehtiin. Pitkällisen opetustyön ohessa suhtautuminen on kääntynyt kokonaisvaltaisemmaksi, enemmän kohti lajin sisäistä puolta. Zhang kiittelee lajin harrastajia ja oppilaitaan sanoen, että hänelle esitetyt kysymykset on auttaneet häntä.  Jatkuva palaute ja huomiot erilaisista tavoista omaksua asioita, ovat edistäneet ajatusta, kuinka opetusta voi tehdä aina paremmin. Ihmiset suhtautuvat saamaansa opetukseen kukin tyylillään, Zhang sanookin, että on tottunut monenlaisiin reaktioihin, mutta että hänen opetustaan selvästi arvostetaan. Oppilaan silmistä näkee, kun jokin on hänelle liikaa. Päällimmäisinä ajatuksina opetusvuosistaan Zhang tiivistää olevansa tyytyväinen ja iloinen. Henkilökohtaisesti taijisarjoista mieluisin ase on keppi. Käsissä oleva ase näyttää liikkeen muodon toisella tavalla kuin tyhjän käden sarjoissa. Sen sijaan viuhkasarjoista hän ei oikein perusta.

Chikung (=oman energian tunnistamista ja työstämistä) tuli mukaan reilu kymmenisen vuotta sitten. Zhang mainitsee mieluisimpien chikung-sarjojen olevan Ba Duan Jin, Wu Qin Xi, sekä Ma Wang Dui.

Entäs miten hän näkee lajin kehityksen Suomessa? ”Se on vuoristorataa, hän huokaa, ylös alas ja nyt ollaan laskusuhdanteessa, joskin poikkeusoloissa. Lajiin olisi hyvä saada lisää opettajia. Tiukemmaksi tilanteen tekee tietynlainen kilpailu sisäisten lajien harrastajista, joista osa valitsee joogan”.

Zhangin motto kuitenkin on ”Never give up!”  ja hän jatkaa että ymmärrystä lajista ja sen eduista olisi saatava uusien harrastajien tietoisuuteen. Vasta-alkajat tarvitsevat rohkaisua, että vaikka alku voikin olla hankalaa, laji kyllä palkitsee sen pariin jäävät: ”Taiji gives you challenge and it fits for everyone, but its not for everyone!” Hän on huomannut, että lajia pidempään harrastavia yhdistää tietynlainen tyyneys ja kärsivällisyys.

Suurimpia eroja on, että siinä missä joogassa pysytään staattisissa asennoissa ja myös lattialla, taijia ja chikungia tehdään dynaamisesti seisten ja liikeessä, jolloin otsalohko aktivoituu enemmän. Seurauksena aivot toimivat paremmin ja mm. muisti, keskittymiskyky ja ongelmanratkaisukyky paranevat (Hallenberg; Aivo-qigong) Sunnuntaina palatessa pysähdymme vadelmalimonadille vanhojen puiden katveeseen ja pohdimme päällimmäiseksi jääneitä fiiliksiä. Olimme yhtä mieltä, että kelluimme hyvän leirin jälkimainingeissa, kiitollisina kun edettiin niin perustuksia myöten. Tuntui että opetusta pystyi vastaanottamaan hyvin. Muita huomioita kuului olevan ”Sopiva jomotusaste lihaksissa” sekä ”Vähän liftattu olo, raikkaan onnellinen ja levollinen”.  Ensimmäistä kertaa leirillä ollut Ninni koki saaneensa paljon ahaa-elämyksiä ja ”ikään kuin pääsi uudelleen kiinni perusliikkeisiin ja tajusi mistä oli päästänyt itsensä liian helpolla. Vaikka olo on nuutunut ja kroppa käytetty loppuun, pää on kevyt ja täysi. Pitää muistaa aina tuntea jotain!”

Huomaan leikkiväni ajatuksella, että koska kyseessä on kamppailulaji ja siinä on vahvasti mukana ajatus sisäisestä puolesta, voiko sanoa että kyse onkin sisäisestä kamppailusta jotta oppii enemmän itsestään ja paikastaan tässä maailmassa?

esittelyssä ohjaajamme

Lajin pariin voi tulla mitä erilaisimmista syistä, mutta ehkä suurempi merkitys on sillä, ketkä lajin pariin jäävät. Ohjaajamme Matti-Aleksis Hakala aloitti treenaamaan taijia vuonna 1998, koska hän omien sanojensa mukaan halusi harrastaa taistelulajia, ”jossa ei tulisi kuuma”. Matti jatkaa, että taiji ei ole helppo laji, vaan haastaa harrastajansa ja ”siinä on jännällä tavalla eri lähtökohdat kuin normilajeissa. Eli ei mikään aerobic-laji, vaan psykofyysinen kokonaisuus korostuu”. Muutamassa vuodessa Matti siirtyi myös ohjaamaan lajia. Hän kertoo tämän auttavan jäsentämään ja selkeyttämään omaakin harjoitusta, kun täytyy miettiä yksityiskohtia tarkemmin. Vanha viisaus onkin että opit parhaiten kun opetat asian muille.

Mikä sitten on saanut pysymään harrastuksen parissa näin pitkään?

”Taijityyliin on mukava liikkua ja lisäksi saa hyviä fiboja”, vastaa Matti ja jatkaa että sarjojen opetteluun on hyväksi kohtalainen liikemuisti.

Matti on monien muiden tapaan lähtenyt lajissa liikkeelle 24-liikesarjalla. Ensimmäisenä asesarjana oli 32-miekka. Asesarjojen monimutkaisempi jalkatekniikka ja aseen hallinnan mukaanaantuoma ylimääräinen elementti lisäävät haastetasoa. Laji tarjoaa lukuisia eri mahdollisuuksia ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat eri aikoina. Kokeilussa on tällä hetkellä kiinalaisen keppisarjan perustekniikka ja 18-liikkeen keppisarja.

Matti on selvitellyt taustoja kepin käytölle; historiallisesti sen juuret löytyvät silkkitieltä, jossa se oli karavaanien työkalu: kävelykeppinä, tavaroiden kantamiseen, eläinten ohjaamiseen ja turvaksi villieläimiltä ja rosmoilta. Kepin pituus vaihtelee rintakehän alaosasta kainaloon asti, eräs mitta on noin 13 kämmenen leveyttä. Tyypillinen pituus on 120cm ja paksuus 2-2,5cm, joten se on kätevä roudata verrattuna pidempiin keppeihin. Keppi on myös helppo hankkia. Tämän me treenaajat totesimme, kun Matti osti rautakaupasta useampia harjanvarsia ja lyhensi ne treenaajien käyttöön sopivan mittaisiksi.

Kepin etuja on myös että se on monipuolinen (yhdistää tekniikoita lyhyemmiltä ja pidemmiltä aseilta, kuten sapelilta, miekalta ja keihäältä). Harjoittelu on symmetristä, sisältäen vaihtuvia otteita, liukuja jne. Taistelussa (lähietäisyydellä sekä kauempaa) etuina nopea ja jatkuva nopea liike, sekä yllättävät kulmat. Perustekniikoita on useita, löytyy niin paikallaan kuin kävelynä tehtäviä, sekä lyhyitä komboja.  Harjoittelu kehittää koordinaatiota ja toimii hyvänä hartiajumppana, sekä (kuten aseilla muutenkin) voimaharjoitteluna. Matti toteaa että ”Huvin vuoksi on kokeiltu, ihmiset ihan tykänneet, vähän niinkuin keppijumppaa asenteella”. Hän toteaa että myös chikungissa löytyy keppisarja, mutta sitä ei vielä ole tehty. Matin eniten harjoittelemiin sarjoihin kuuluvat mm

  • Yang-tyylin 24-liikkeen ja 40-liikkeen sarjat
  • Chen-tyylin 56-liikkeen kilpasarja
  • eri tyylien 42-liikkeen kilpasarjat
  • lisäksi myös muita sarjoja, esim. parisarjat
  • esimerkkeinä aseista viuhkaa, miekkaa, sapelia

Qigong-puolella harjoitteluun kuuluu Chinese Health Qigong Associationin standardoimia sarjoja, kuten Ba Duan Jin, Ma Wang Dui, Yi Jin Jing, Da Wu sekä Wu Qin Xi.

Mitä tapahtuu kun et tee mitään -Seisomaharjoittelu

Puiden halaaminen on leimattu yleisessä keskustelussa höpsismiksi. Syystä, jota en tiedä, minun elämässäni puut ovat kummallisen suuressa arvossa. Halailen puita siis toisinaan oikeastikin, mutta seuraavassa myös kuvitteellisella tasolla.

Zhangzuang tarkoittaa seisomisharjoittelua, joka ulospäin saattaa näyttää mm. siltä, kuin halaisi näkymätöntä puuta.

Paikallaan seisomisen voidaan sanoa olevan polku itsensä löytämiseen, sillä siinä tapahtuu paljon sen kummemmin yrittämättä. Tarmo Hakkarainen käyttää tästä termiä ”staattinen chi kung” kirjassaan Polku sisäiseen harjoitukseen ((lämmin lukusuositus!))

Olen seisoskellut itse harjoitusmielessä vain todella harvakseltaan, nopealla matematiikalla vain muutamia kertoja vuodessa. Koskapa mieli vastustaa usein itselle hyvää tekeviä asioita, aion ottaa seisomisesta haasteen ja raportoida tuntemuksia tänne. Osaan jo nyt vajavaisella kokemuksella kertoa, että näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta kyseessä on suuri harjoitus. Fyysinen rankkuus näyttäytyy kipuina, kun emme vielä osaa päästää irti turhasta jännityksestä. Myös mieli on varsinainen hokkuspokkusten temmellyskenttä, joka haluaa luovuttaa epämukavaksi muuttuvasta asennosta ja viedä sinut lukemattomien päivänpolttavien asioiden pariin.

Päivittäisellä harjoittamisella oman edistymisen pitäisi olla huomattava ja sen verran palkitseva, että viitsii jatkaa. Harjoituksen päämäärä on houkutteleva; tukosten vapauttaminen pitäisi tuntua rentoutena myös omassa taijitreenissä. Itselle tuntuu tärkeimmältä hahmottaa, että mikä on se intensiteetti, kun puhutaan rentoudesta fyysisen harjoituksen yhteydessä. Eli ei saa rentouttaa liikaa tai liian vähän. Ei käyttää liikaa voimaa eikä liian vähän. Tuntuu että taijin parissa tähän opetteluun on jo mennyt puoli ihmisikää. 

Seisomaharjoittelussa on eri tyylisuuntia, mutta luonnehdin tässä itselleni opetetun ja hyväksi havaitun mallin; Alkuun ohjaajan kannattaa tarkistaa asento, jotta seisoskelija osaa löytää siihen omin neuvoin.

Ennen seisoskelua kannattaa lämmitellä kehoa, vaikkapa heiluttelemalla ja hytkyttelemällä.  Lähtötilanne (naisilla) on lantionlevyinen haara-asento, polvet viedään hieman koukkuun, että tulee pieni kulma lantioon (lukkosuoraa linjaamista ei lajissa tunneta). Virheet asennossa kostautuvat ja takakenossa seisominen on pahinta. Häntäluuta on vietävä hieman torson alle, jotta alaselkä rentoutuu.

Itse vein vuosikausia asentoa taijitreenissä muutaman millin liikaa, mutta tilanne helpottui, kun ymmärsin liioittelevani lantion kippaamista. Eli hienosäädöstä on todellakin kyse. Takamusta ei myöskään kannata viedä pitkälle, mikä tapahtuu helpommin, jos vajoaa asennossa syvemmälle. Kieli lepää etuhampaiden takana kuten harjoituksissa aina muutenkin: koko keho valuu raskaasti alaspäin, vain päälaki on kevyt ja niska rento. Raskaat jalat tuovat tunteen, että jaloista kasvaa juuria, jotka maadoittavat meidät Maan painovoiman vetäminä. Kyynärpäät osoittavat alaviistoon mutta kädet muodostavat kaaren. ”Pallot kainaloissa” varmistavat energian virtaamisen vapaasti. Sormet eivät kosketa toisiinsa, peukalo on auki ja pikkusormet kääntyvät hiukan lähimmäksi itseä kuin muut sormet.

Hengitykseen keskittyminen saattaa aiheuttaa jännitystä, samaten liika innokkuus saada chi-kokemuksia on haitaksi. Tähän pätee vanha viisaus; älä odota mitään mutta ole valmis kaikkeen. Next level -tavoite olisi olla miettimättä yhtään mitään. Ylipäätään kaikki yrittäminen ja suorittaminen on syytä hylätä ja keskittyä vaan olemaan. Paras ja mieliinjäävin neuvo on ollut keskittyä ”sisäiseen hymyyn”. Mielikuvana se on positiivinen ja tarpeeksi epämääräinen 🙂

Kroppa mukautuu nopeasti ja saa juonen päästä kiinni säännöllisellä harjoittelulla. Aluksi harjoittelu on epämukavaa kärvistelyä, joskin se kasvattaa stressinsietokykyä. Kaikenmoiset harjoituksen alkuvaiheen kolotukset johtuvat siitä, että kroppa tasapainottaa virheasentoja ja tukoksia, näiden pitäisi mennä ohi parissa viikossa. 

Päivien kuluessa tasapainoon palaaminen on nopeampaa. Suositus lienee 20-30min päivässä ja jonkun mukaan ideaali olisi kaksikin tuntia, mutta kultainen keskitie lienee tässäkin kohdallaan.

Itse aion käyttää vartin seisoskeluun päivittäin, ainakin alkajaisiksi. Heitän haasteen myös muille jaostomme treenaajille, koska kokemukset ja vaikutukset lienevät tässäkin lajissa yksilöllisiä ja niistä olisi hienoa kuulla.

Oikeastaan kehon raskaudessa ei ole kyse mielikuvasta vaan siitä että jalkojen kudokset todella tuntuvat valuvan alaspäin, kun ne viimein oppii rentouttamaan. Itse koin vuosien treenaamisen jälkeen ahaa-elämyksen tässä suhteessa. Kuvailin ihastuneena tunnetta ääneensanoen ”tuntuu että opin juuri seisomaan!”Jalkojen kautta olemme yhteydessä maahan ja päälaen nosteen kautta taivaaseen, vanha kunnon materia – aineettomuus -kombo ja ihminen siinä välissä, välittäjäaineena pohtimassa osaansa. Ideana seisomameditaatiossa on saavuttaa rentoutunut tila, sillä jos sitä ei pysty saavuttamaan paikallaan, ei se onnistu oikein liikkeen kauttakaan.

Salaisuus voi piillä myös kua-alueen ja kasvojen rentouttamisessa, sekä mielikuvassa, jossa luut pysyvät paikoillaan mutta pehmytkudokset valuvat alaspäin. Itse koen että jo aivan alkuun taijin periaatteista opituissa säännöissä ovat suurimmat totuudet; pään pitäminen kevyenä tekee asennosta selkeästi vapaamman. Maan energiat tuntuvat pitävät liiaksi otteessaan, jos ei muista päälaen nostetta kohti korkeuksia. 

“If you can empty your mind of all thoughts
your heart will embrace the tranquility of peace.
Watch the workings of all of creation,
but contemplate their return to the source.”

Tao Te Ching, verse 16

Taustaa

Kiemurtelen aina, kun minulta kysytään kauanko olen harrastanut taijia. Tunnen että sillä punnitaan jotenkin osaamistasoa ja määrällisesti on vaikea kuvata mitä laji on minulle antanut. Siinä missä yksi saavuttaa vuodessa huikeat tulokset, voi joku toinen vielä vuosienkin päästä harjoitella vielä perusasioita. No, tunnustan heti että minulle laji on vaikeimmista vaikein. Ehkä siksi olenkin jäänyt sen pariin, välillä itkien kotimatkalla epäonnistumisia ja ylitsepääsemättömän tuntuisia haasteita, välillä nauttien kun elämä avautuu kauniina ja tunnen olevani osa kaikkeutta. Monet omaksuvat liikkeet tuosta vaan, itse edustan ääripäätä epäliikunnallisena ja multihitaasti oppivana. Siunattu erilaisuus joo, mutta kyllähän tällainen vastaanottavuuden kirjo asettaa valtavia haasteita myös ohjaajille.

”Piiska”

ei mikään tyylipuhdas asento, liikkeen hienosäätö oli mahdottoman hankalaa kun toteutin kuvat itselaukaisimella ja juoksemalla kuva-alalle. Helpompi olisi ollut pitää laukaisinta kädessä, mutta se näytti todella hoopolta.

Kysymys jota en koskaan kuule (koska vastaan siihen aina samalla kun kysytään mitä harrastan), että mitä se taiji oikein on? ”Se on semmoista liikemeditaatiota.” Jos koen että kysyjää oikeasti kiinnostaa saatan jatkaa: ”Taiji on vanha kiinalainen martial arts -laji, jossa kukin raaja tekee omaa juttuansa erilaisissa liikesarjoissa. Hirmuisen vaikeaa!” Sanoessani näin, kuulen taijin esi-isien kääntyvään haudoissaan raskaasti huokaisten, joten tulevien viikkojen aikana koetan paikata tilanteen kertomalla omia tunnelmiani ja kokemuksiani taijin harrastajana. Liikkeet ovat vain pieni osa lajia, muodon sisään (osin näkymättömiin) kätkeytyy lukematon määrä osa-alueita, joiden nyansseihin vaaditaan paljon paljon harjoittelua (mestaritasoon sensemmoiset kolme ihmisikää). Haastattelen tähän blogiin myös lajitovereitani ja ohjaajia, sekä koetan visuaalisesti tuoda esiin asioita, joille ei oikein ole vastinetta sanojen maailmassa.

Jo pelkkä lajin nimi on jännä, sen näkee kirjoitettavan eri tavoin. Ekoina vuosina harrastukseni oli tai chi, mutta sitten vakiintui (Jyväskyläläiseen Jigotai-jaostoon liittymiseni myötä) Suomessa enemmän käytetty taiji-termi. Taijiquan on kiinaa ja tarkoittaa taistelutaitoa, mutta osa harrastajista kiinnostuu lajista sen terveysvaikutusten myötä. Karvas totuus on, että me suomalaiset emme vielä olleet kunnolla laskeutuneet puista, kun kiinalaiset jo kehittivät meridiaaneja avaavia harjoituksia.  Taistelutaitoja eniten liippaavat pariharjoitteet eivät ole koskaan olleet oman kiinnostukseni kohteena, mutta kohteliaasti olen niitä kumminkin kokeillut. Jokainen taijiliike on variaatio jostain itsepuolustuksen taktiikasta, esim. isku, torjunta, veto, painaminen, halkaisu. Näistä voisi kertoilla varmastikin lisää jatkossa.

Taiji-kuvio on tuttu länsimaissakin, edustaen alati muuttuvaa tasapainoa eri vastavoimien välillä. Karkeasti yksinkertaistaen taijiharjoitus onkin tyhjän ja täyden välistä vuorovaikutusta. Tyhjä ollen absoluutti, kaiken takana oleva tyhjyys ja tasapaino (vaiko kaaos, kuka tietää), josta ilmenee aineellisessa maailmassamme toimintana näkyvä energia. Kosmoksen lainalaisuuksien mukaisesti ensin tulee aikomus, sitten vasta materiassa näkyvä liike. Energia (Chi) virtaa sinne, minne sen ohjaamme. Hyvin varhaisessa vaiheessa sain maistiaisia lajin syvälle ulottuvista vaikutuksista; en oikein osaa sitä sanoiksi pukea muuten, kuin että tuntui että löysin yhteyden myös vasempaan puoleeni :´D

Taijissa onkin sekä ”tyhjän käden” liikesarjoja, että asesarjoja (joista itse tykkään tehdä miekkaa ja viuhkaa). Sitten on vielä erilaisia wanhojen kiinalaisten sukukuntien muotoilemia tyylisuuntia, joista Yang ja Chen löytyvät omasta harjoitusohjelmastani. Pähkinänkuoreen muotoiltuna: Chen on energioiltaan erilainen ja sisältää nopeampia liikkeitä kuin Yang-tyyli. Muista tyyleistä en tiedä yhtikäs mitään, joskin välillä ohjaaja saattaa huomauttaa jonkin tietyn opeteltavan liikkeen olevan Wu-tyylistä. Olen myös tietoisesti rajannut harjoiteltavien sarjojen määrää, kun on tätä muutakin elämää elettävänä, henkilökohtaisesti tykkään mieluummin opetella jonkun sarjan syvemmin, kuin monta sarjaa kevyemmin. 

Koen, että taijin kautta kiinnityn tietoisesti maailmankaikkeuteen. Enkä yhtään sen vähempää. Harjoittelemalla opin tunnistamaan elämänenergian ja hakemaan tasapainoa niin keholle kuin siinä matkaavalle mielellenikin. Kiitos ja kumarrus kärsivällisille shifuille, ohjaajille ja lajin harrastajille tämän upean ja monipuolisen lajin opettamisesta. Aloittelija ei voi oppia taijia ilman fyysistä kontaktia, eli videolta ei oppi siirry harjoittelijaan. Säännölliset treenit ja ohjaajien korvaamaton apu takaavat, että harjoitus menee oikeaan suuntaan. Lisäksi kotona voi harjoitella pienessäkin tilassa ainakin liikesarjan osia tai siirtymiä, ja silloin toki voi videolta tarkistaa treeneissä läpikäytyjä asioita. 

Entisenä joogaajana pidän aina huolen, että en syö raskaasti tai juuri ennen treeniä. Myöskään nälkäisenä ei ole hyvä harjoitella. Toisin kuin joogassa, taijiharjoituksen lomassa saa juoda vettä. Kilahdin aikoinaan niin suurella intensiteetillä joogamaailmaan, että kohtalo päätti vähemmän lempeästi selkäni rikkomalla siirtää minut pois täydellisestä muun elämän hylkäämisestä. (selvyyden vuoksi sanottakoon etten usko että jooga oli syynä rampautumiseeni, mutta en koskaan pystynyt enää palaamaan lajin pariin). Uutta lajia etsiessäni valitsin kultaisen keskitien, hyvin rauhallisen mutta sinnikkään harjoittelurytmin. Siinä missä nuorena ja hyvässä fyysisessä kunnossa harjoittelin päivittäin, nyt harjoitustahti on vakiintunut kolmesti viikossa tehtävään treeniin, parisen tuntia kerrallaan. Lajien eroavaisuuksia etsiville kerrottakoon että taiji ja chikung tehdään seisten, liike on virtaavaa ja mielestäni (karkeasti erotellen) huomattavasti vähemmän fyysisesti haastavaa kuin astangajooga. Taijin vaativuus tulee liikesarjojen opettelusta ja sitten tie onkin auki koko lopun ikää kehittyä sisäisissä liikahduksissa.

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä on mainittava vielä oleellinen osa taijiharjoittelua, nimittäin Chikung! Ah se on oikea superlatiivi mitä tulee mielen rauhoittumiseen ja hyvään oloon. Chikung tarkoittaa energiaharjoittelua, joten se on yläkäsite, jonka alle myös taijin voi lukea. Harjoitusten tavoite on mm avata meridiaaneja, sekä tasapainottaa ja vahvistaa omaa elinvoimaa. Siinä hengitys on (ainakin itselle) vielä isommassa roolissa kuin taijissa. Erilaisia chikung-sarjoja on lukemattomia, mutta niistäkin olen valinnut arkeeni vain muutamia (Ba duan jin, Ma wang dui, Wu Qin Xi (tuttavallisemmin viiden eläimen leikki), Yi jin jing, Dragon&Tiger). Ja jepjep, tämänkin voi kirjoittaa qigong, ota näistä nyt sitten selvä. Mahtavaa on, että Chikung-harjoituksia voi oppia nopeallakin aikajänteellä, tehdä vaan ohjaajan mallin mukaisesti ja muotokieli on vähemmän kurinalaista kuin taijissa. Harjoitukset johtavat hyvällä tavalla egon pienenemiseen, sillä jos ei keskity liikesarjaan, vaan herpaantuu pohtimaan niitänäitä, seurauksena oma harjoitus hajoaa välittömästi atomeiksi. Kutsun itse joitain liikkeitä egontappajiksi; Jos ego on saanut vallan, on äärimmäisen vaikea muuttua harjoituksessa apinaksi. Karhu nyt vielä menee, onhan se nyt tosi symppis, kun läntystää ja hieroo mahaansa. Kauriskin on siro ja kestävä, vaikkakin säikky, mutta että haluta olla apina? Näihin mietteisiin, ensi kertaan.