Odotan aina taiji/chikung- kesäleiriä hieman jännityksensekaisin tunnelmin. Harjoituksissa on haastetta: tarvitaan fyysistä lihastoimintaa, mutta yhtä lailla keskitytään sisäiseen harjoitteluun ja mielenhallintaan. Pohdin että mikä se laittaa ihmisen vaatimaan itseltään niin paljon. Ehkä tarvitsen vastapainoa nautiskelevalle elämäntyylilleni. Nytkin nimittäin varasin ektratunnin menomatkalle, että ehdittiin pysähtyä Ähtärin vanhaan pappilaan kahville ja jäätelöannokselle 😀

Kuortaneen leiri on kolmipäiväinen ja Suomen Wushuliiton järjestämä (wushu tarkoittaa kiinalaisia kamppailulajeja). Treenaajia kokoontui tänä vuonna Jyväskylän porukkamme lisäksi Lappeenrannasta, Oulusta, Helsingistä, Vaasasta, Lahdesta ja Seinäjoelta.
Perjantain vietimme tutun Ba Duan Jin -sarjan parissa, mutta hienosäätöä oli tehtävänä vuosienkin opettelun jälkeen. Tässä chikung-sarjassa kahdeksan liikettä toistuu symmetrisesti eri puolille tai eteen/ylöspäin. Liikkeiden nimet ovat tarunhohtoisia, kuten Taivaan kannattelu tai Lohikäärme juo joesta. Viimeksimainitun kohdalla saan mestareilta hyväksyvän huomion ”Good!” ja vatsani hymyilee salaa pienesti. Mieli on hyvä, vaikka en muistanutkaan tehdä suosituksen mukaan ”vain 70% teholla”. Teen hiljaisen sopimuksen itseni kanssa ottaa chikung jokapäiväiseen ohjelmaan, koska vain siten siitä on todellista hyötyä. Aikaa se vie noin puolisen tuntia seisomaharjoitukseen yhdistettynä.
Päävalmentajamme, shifu (=mestari) Zhang Fang on monien taitojen ja meriittien mies. (https://www.healthqigong.fi/opettajat/) Lauantain treenipäivä alkaa Ji Ben Gong -harjoituksilla, lihasten lämmittelyllä ja nivelten pyörittelyllä. Erityinen huomio on ranteissa ja nilkoissa, lantiossa ja polvissa. Zhang suosittelee, että taijissa jalkavoiman lisäksi on hyvä myös laajentaa liikeratoja venyttelemällä. Molempien näiden harjoittaminen on hyvä tie ”next levelille”. Makean venyttelyn lomassa vuoroon tulee hillitön liike, jonka muistan yrittäneeni tehdä elämässäni vain kerran ja totesin sen jumalattoman vaikeaksi (näin sen Edlund & Mitchellin kirjassa Daoist Nei Gong for women ja totesin etten vain yksinkertaisesti pääse kuvan mukaiseen asentoon ja luovutin): siinä avataan lantiota menemällä lattialle siten että jalkaterät osoittavat sivuille ja yläkropan painon voi laittaa kyynärvarsille (jotka ovat lattiassa). Moni muukin hihitteli venytyksen mahdottomuudelle, mutta miten hyvä olo siitä tulikaan! Kun sai kammettua itsensä lattialta, kaikki ympärillä alkoi näyttää kirkkaammalta ja tuntui kuin olisi nähnyt paremmin! Tätä harjoitusta suositellaan tehtävän kymmenisen minuuttia päivässä. Se auttaa myös kehon virheasentojen (erityisesti polvien) korjaamisessa. Piirsin muistikirjaani venytyksestä kuvan, joka näyttää auttavasti myyttiseltä sammakolta. Netissä kyseinen liike näkyy löytyvän juuri nimellä sammakkovenytys.

Elämänenergia näyttäytyy vastakohtina, jotka nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Näin sisäinen ja ulkoinen eivät sulje toisiaan pois. Ulkoisessa harjoituksessa Zhang palauttaa mieleen yhdenaikaisuuden tärkeyden; kun kyynärpää liikkuu, polvi liikkuu myös. Kun olkapää liikkuu, myös lantiossa tapahtuu liike samanaikaisesti. Jalat ja kädet ovat synkassa ja liike lähtee selästä. Painopiste on hengityksen myötä Dantienissa, alavatsalla. Tämä on looginen alue myös syystä, että yläosa ihmisessä on painavampi kuin alaosa. Epäsuhtaa kompensoidaan ajattelemalla jalat raskaiksi ja siksikin juurtumista täytyy vähän harjoitella.
Sisäinen harjoitus viittaa harmoniaan hengityksessä, sekä yleiseen valppauteen; mieli kohdistuu luontaisesti harjoitteeseen, aikomus liikkeestä ajoitetaan liikkeen edelle. Liikkeet näkyvät pehmeinä, mutta lihakset eivät ole pehmeät, vaan niissä on aina jonkinlainen hereillä oleva keskittynyt tietoisuus. Hyvä muistisääntö onkin Zhangin opetus 50% pois täydestä voimasta. Eli liike ei voi olla löysä eikä jäykkä, muuten ei huomaa milloin liike muuttuu tyhjästä täydeksi ja päinvastoin. Jokainen yksittäinen liike sisältää kaiken; se alkaa YIN ja päättyy YANG.

Minulle on vaaran paikka kuulla samoja asioita toistettavan kerta toisensa jälkeen; voi luulla että koska asiat TIETÄÄ, se riittää. Jos tieto ei siirry toiminnaksi, oppimista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Jos liike on vain osittain oikein, ei chi (elämänenergia) vielä liiku kehon kanavissa niin kuin pitäisi. Se taas on vähän niin kuin sabotoisi virtausta vesiletkussa tallaamalla sen päälle. Toki vaatii aikaa ja armoa itselle saada pala kerrallaan omaa asentoaan parempaan suuntaan. Tällä kertaa huomasin laiminlyöneeni ajatusta tyhjästä rintakehästä, sekä vastaavasti täydestä tunteesta lapaluiden avautuessa.” Toinen hunningolle jäänyt seikka oli painon vieminen päkiöille tietyissä liikkeissä, sillä jalkaterien Yongquaneissa (suomeksi ”Kupliva Lähde”) sijaitsee tärkeä energiakanava maahan. Leirin perusteellinen oleellisten asioiden mieleenpalauttaminen olikin todella tarpeen, koska vaikka harjoitus voi näyttää yksinkertaiselta, siinä on loputtomiin hienosäätöä.
Ihminen oppii parhaiten tekemällä virheitä, joten on hyvä saada tasaiseen tahtiin esimerkkejä myös miten jonkin yksityiskohdan voi tehdä väärin. Näitä tulikin kiitettävin väliajoin, ja ne saivat Zhangin huokaisemaan: ”Meillä on ongelma!” tai väliin myös ”Aika hyvä, mutta vielä pieni juttu…” Hän muistuttaa myös, että taiji on elämäntapa, jota ei voi omaksua lyhyessä ajassa, vaan se vaatii paljon harjoittelua ja toistoa. Aloittelijalta voi odottaa alkulämmittelyn lisäksi keskimäärin vain noin kolme varttia keskittymistä ja vastaanottokykyä. Tauolla tunnustan, että yhden ainoan kerran, vuosia sitten, sain ohimenevän ajatuksen että osaan! Shifua naurattaa. Onneksi ajatus pysäytti minut perinpohjin ja tajusin tietäväni vielä vähemmän mitä kuvittelin.
Leiripäivien treenit päättyvät iltakahdeksalta. Lauantaina klo 19.55 tuntuu että vaikka keho ja pää tietävät hyvin, mihin jalka kuuluu laittaa, se ei enää jaksa ottaa käskyjä vastaan vaan tahtoo löpsähtää vähiten energiaa vaativan välimatkan päähän. Onneksi ohjelmassa seuraavaksi on loputon kahlaaminen matalassa Kuortaneenjärvessä, jossa ennen vastarantaa kuitenkin lopulta päätyy uimaan jonkinlaista mahapohjaa. Saunanlauteilla mainitaan, että tämä leiri ja sen odottaminen ovat kesän ehdoton kohokohta.

Vielä iltanuotioltakin löytyy virkeää porukkaa, vaikka kello lähenee puoltayötä. Kysyn mikä on Zhangin varhaisin kokemus taijista ja kuulen hänen aloittaneen wushun parissa jo 12-vuotiaana. Kiinnostus oli lajeissa, joissa pääsi hyppimään paljon, joten hänen oman shifunsa esittelemä taiji ei nuorta Zhangia vakuuttanut.
Opinnot urheilun ja opettamisen parissa ohjasivat tekemään valintoja ja hän kääntyi enemmän kohti sisäisiä taistelulajeja. Taijia hän on harjoitellut kouriintuntuvan paljon, rahaa ja aikaa säästelemättä: ”Se on ollut helppo laji oppia”. Mikä hienointa, hän sanoo päätöksen tuntuvan edelleen oikealta. Oppiminen jatkuu edelleen ja joka vuosi hän käy Kiinassa päivittämässä tietojaan ja taitojaan.
Edelliskesänä juhlimme leirillä Zhangin jo 30-vuotista opetustaivalta Suomessa. Kysyn, onko jokin muuttunut vuosien saatossa? Opetusmetodeissa on tapahtunut suuri muutos, hän kertoo: ”Alusta asti fokus on ollut liikkeen opettamisessa turvallisesti. Lisäksi liikkeen korjaamista on ollut paljon. Kiinassa opetuskulttuuri saneli, ettei kukaan kysellyt perusteluita vaan kaikki tekivät täsmälleen niin kuin sanottiin”. Suomalaisilla on erilainen ajattelumalli ja Zhang kertoo, että täällä monet kysyivät alusta alkaen MIKSI liike tehtiin, niin kuin tehtiin. Pitkällisen opetustyön ohessa suhtautuminen on kääntynyt kokonaisvaltaisemmaksi, enemmän kohti lajin sisäistä puolta. Zhang kiittelee lajin harrastajia ja oppilaitaan sanoen, että hänelle esitetyt kysymykset on auttaneet häntä. Jatkuva palaute ja huomiot erilaisista tavoista omaksua asioita, ovat edistäneet ajatusta, kuinka opetusta voi tehdä aina paremmin. Ihmiset suhtautuvat saamaansa opetukseen kukin tyylillään, Zhang sanookin, että on tottunut monenlaisiin reaktioihin, mutta että hänen opetustaan selvästi arvostetaan. Oppilaan silmistä näkee, kun jokin on hänelle liikaa. Päällimmäisinä ajatuksina opetusvuosistaan Zhang tiivistää olevansa tyytyväinen ja iloinen. Henkilökohtaisesti taijisarjoista mieluisin ase on keppi. Käsissä oleva ase näyttää liikkeen muodon toisella tavalla kuin tyhjän käden sarjoissa. Sen sijaan viuhkasarjoista hän ei oikein perusta.
Chikung (=oman energian tunnistamista ja työstämistä) tuli mukaan reilu kymmenisen vuotta sitten. Zhang mainitsee mieluisimpien chikung-sarjojen olevan Ba Duan Jin, Wu Qin Xi, sekä Ma Wang Dui.
Entäs miten hän näkee lajin kehityksen Suomessa? ”Se on vuoristorataa, hän huokaa, ylös alas ja nyt ollaan laskusuhdanteessa, joskin poikkeusoloissa. Lajiin olisi hyvä saada lisää opettajia. Tiukemmaksi tilanteen tekee tietynlainen kilpailu sisäisten lajien harrastajista, joista osa valitsee joogan”.

Zhangin motto kuitenkin on ”Never give up!” ja hän jatkaa että ymmärrystä lajista ja sen eduista olisi saatava uusien harrastajien tietoisuuteen. Vasta-alkajat tarvitsevat rohkaisua, että vaikka alku voikin olla hankalaa, laji kyllä palkitsee sen pariin jäävät: ”Taiji gives you challenge and it fits for everyone, but its not for everyone!” Hän on huomannut, että lajia pidempään harrastavia yhdistää tietynlainen tyyneys ja kärsivällisyys.
Suurimpia eroja on, että siinä missä joogassa pysytään staattisissa asennoissa ja myös lattialla, taijia ja chikungia tehdään dynaamisesti seisten ja liikeessä, jolloin otsalohko aktivoituu enemmän. Seurauksena aivot toimivat paremmin ja mm. muisti, keskittymiskyky ja ongelmanratkaisukyky paranevat (Hallenberg; Aivo-qigong) Sunnuntaina palatessa pysähdymme vadelmalimonadille vanhojen puiden katveeseen ja pohdimme päällimmäiseksi jääneitä fiiliksiä. Olimme yhtä mieltä, että kelluimme hyvän leirin jälkimainingeissa, kiitollisina kun edettiin niin perustuksia myöten. Tuntui että opetusta pystyi vastaanottamaan hyvin. Muita huomioita kuului olevan ”Sopiva jomotusaste lihaksissa” sekä ”Vähän liftattu olo, raikkaan onnellinen ja levollinen”. Ensimmäistä kertaa leirillä ollut Ninni koki saaneensa paljon ahaa-elämyksiä ja ”ikään kuin pääsi uudelleen kiinni perusliikkeisiin ja tajusi mistä oli päästänyt itsensä liian helpolla. Vaikka olo on nuutunut ja kroppa käytetty loppuun, pää on kevyt ja täysi. Pitää muistaa aina tuntea jotain!”
Huomaan leikkiväni ajatuksella, että koska kyseessä on kamppailulaji ja siinä on vahvasti mukana ajatus sisäisestä puolesta, voiko sanoa että kyse onkin sisäisestä kamppailusta jotta oppii enemmän itsestään ja paikastaan tässä maailmassa?